Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Koiranomistajan ajokortti

Lisätty 07.05.2019
(Lisätty 03.02.2017)

Ystäväni mainitsi, että kun minulta loppuu akuutimmat projektit niin voisin perehtyä koiranomistajan ajokortti asiaan. Aina on jotain rautaa tulessa, mutta sattumalta juuri edellisenä iltana, ennen tätä ystäväni mainintaa, kuulin telkkarista aamutv:n mainoksen, jossa seuraavana aamuna käsiteltäisiin ohjelmassa pitäisikö koiranomistajien suorittaa ajokortti? Mielellään nukun aamut 8 asti, joten tämä aamuohjelma jäi välistä.

 Pitäisikö koiranomistajien suorittaa pätevyys ajokortilla? Pitäisi. Olen sitä mieltä, että jonkinsortin pätevyys pitäisi testata, koska niin moni lemmikki päätyy hetken mielijohteesta kotiin, jossa ajatellaan, että se hellä rakkaus korvaa eläimen normaalit tarpeet. Tai toisinpäin, otetaan lemmikki, josta ei huolehdita ja se jää oman onnensa nojaan, omistajan sentään "tarjotessa" katon pään päälle ja ruokaa. Eläimen normaalit tarpeet jäävät huomioimatta. Ja kyllä, ne vääriin käsiin joutuvat lemmikit, jotka kokevat kaltoin kohtelua, omistajan tietämättömyyden ja tyhmyyden vuoksi, jää jälleen kerran eläimen tarpeet huomioimatta. Tarpeiden huomioimattomuus on ignoorata mitä eläin tarvitsee, voidakseen hyvin? Mitä juuri tämän eläimen luonnolliset käyttäytymistarpeet - ja mallit ovat? Saako se toteuttaa niitä?  Yhteistä näissä on ihmisten tietämättömyys. Ja sen jälkeen tulee välinpitämättömyys ja lopuksi asenne, joka kattaa "näin on aina ennenkin tehty ja hyvin on pärjätty".

 Vaikka tapetille on noussut nimenomaan koiranomistajan testaus, väkisinkin tulen ajatelleeksi myös muita lemmikkejä. Kennelliitto vetosi vapaaehtoiseen testiin, koska muidenkaan lemmikkien/eläinten pidosta ei ole asetettu pakollista testiä. Totta. Mutta myös koira on ehkä yleisin lemmikki joka asuu kissan lisäksi useimmiten asunnossa. Toki on liuta kaneja, lintuja, hiiriä, marsuja jne eri lemmikeitä jotka myös asustavat samassa taloudessa, mutta koiran kanssa liikutaan myös eri paikoissa ja näin ollen katsoisin koiran olevan yleisin lemmikki, joka viettää suurimman osan aikaa omistajansa kanssa. Palatakseni muihin lemmikeihin, yhtä heppoisin päätöksin otetaan perheeseen se söpö pupu lapsille tai ne surullisen kuuluisat kesäkissat.

 Viime aikoina on otsikoihin noussut myös maatalouden puolelta tuotantoeläinten erittäin ala-arvoiset olosuhteet. Löytyy tapauksia hevostalleilta, joissa lähes luurankomaiset hevosta muistuttavat hahmot elävät kuin varjo entisestä olemuksestaan.  Jokaisella eläimellä pitäisi olla vastuullinen ja turvallinen koti, lajista huolimatta. Eläin ei ole se joka päättää, mihin ja kenen kanssa haluaa asua/ oleilla. Se ei saa päättää koska se ulkoilee, koska se syö ja mitä se syö. Joten vähintä mitä omistaja voi tehdä, tarjota eläimelle se loppuelämän onnellinen koti. 

 Tämän vuoksi myös ymmärrän ajatuksen ajokortin tavoitteesta, jotta saataisiin jollakin tapaa karsia hetken mielijohteesta tapahtuvia hankintoja. Tai liian vaaleanpunaisten ruusunväristen lasien läpi katselua, jossa havahdutaan kun vaikkapa pennusta kasvaakin se riiviö teini. Onko tässä palautuskuittia?

 Liian helposti koirat laitetaan kiertoon. Lukiessa osta-myy palstoja, usein koirat ovat siinä alle vuoden ikäisiä tai vähän päälle kun "allergia" iski tai "ajanpuutteen vuoksi" tai "elämänmuutoksen vuoksi" lukee ilmoituksessa. Vielä pikaisempi setti on ilmoitukset, jossa myydään jo alle 6kk pentua, samoilla perusteilla kuin yllä. Toki voi pitää paikkansa, että se allergia puhkesi jne. Jokainen määritelköön syynsä.

 Lähdin googlettelemaan ajokortti aiheesta ja yllättävän vähän siitä loppujen lopuksi löytyi luettavaa. Yksi addressi, joka oli kerännyt 70 allekirjoitusta, tosin kannanottokin oli mielestäni hieman ontuva vaikka kannatan ajatusta. Keskustelupalstoille en edes lähtenyt, sillä tiedän jo valmiiksi, että porukka jakaantuu jo fifty-fifty ajatuksen kanssa, enkä kestä lukea kaikista asennevammaisempien kommentoijien kirjoituksia, sillä vitutuskäyrä nousee välittömästi. Toki se on heidän mielipiteensä ja vielä sellainen johon uskovat vakaasti. Osa varmsti ovat ihan tarkoituksella tuikkaamassa keskusteluihin bensaa liekkeihin. Koirankoulutus on kyllä aihe, jossa lähtee aina jossain vaiheessa ns. sokka irti.

 Vuodesta 2011 on ajokorttia asiaa puitu ja mm. Hesy puoltaa ehdotusta koiranomistajille ajokortti, heille joiden koiran koko ylittää 15kg. Tätä on perusteltu sillä, että vääristä syistä koiran haluavat, ottavat useimmiten rodultaan ison koiran. Kennelliitto taasen ottaa kantaa sillä, että kortin suorittaminen tulisi olla haluttu asia, ei pakollinen.

 Koiranomistajan peruskurssi on kennelliiton vastine tälle ajokortille, joka on otettu käyttöön 2012. Testin voi tehdä netin kautta tai vaikka mobiililaitteella. Testiä aloitettiin kehittelemään 2011, sisällöstä vastaa pitkälti Tuire Kaimion oppeihin perustuvaa tietoa. Testi täydentyi 2013 rotutestillä, jonka tarkoitus on auttaa kartoittamaan koiran hankkijaa valitsemaan oikean rodun mm. yli 200 suomessa olevan rodun joukosta.

http://www.hankikoira.fi/koiranomistajan-testi

Tulokseni: http://www.hankikoira.fi/koiranomistajan-testi?next&finish

oma kommentti: Kuvittelin ,että hivenaineiden tarpeellisuus lisänä peittoaisi rasvan vaikutuksen. ipä ollut. Sijoituskoirista ei ole kokemusta, tuttavapiirissa ne ovat aina olleet narttuja, tämän vuoksi vaihdoinkin vastaukseni uros/narttu vaihtoehdosta vain narttu vastaukseen. Huti meni.  Pennun rimpuilu sylissä, oli mielestäni mielenkiintoinen, tiesin että testin mukaan oikea vastaus on ,että pidetään kiinni kunnes pentu "rauhoittuu". Omasta mielestäni valitsisin taktiikan jossa pennun ei tarvitse rimpuilla, se on arvatenkin hitaampi tapa mutta huomattavasti miellyttävämpi.

http://www.hankikoira.fi/rotutesti

Tulokseni: http://www.hankikoira.fi/rotutesti?finish&ans=1,1,0,0,1,1,1,1,1,1,0,1,2,1,1

 

Saisinko minä ostaa näillä tiedoilla ostaa pennun/koiran?

 

 Kesäkuussa 2012  Yle.fi toimitus kertoo, Ali-Saksassa otetaan koiranomistajien ajokortti käyttöön. Tällä peräänkuulutetaan omistajien vastuuta koiran hankkimisesta. Koirille tulee ottaa myös vastuuvakuutus sekä siruttaa. Tämä kaikki kustantaa noin 350-550€. Koirille puolestaan tehdään testaus niiden sosiaalisuudesta. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tälläinen testi käytännössä toteutetaan ja miten heillä "mitataan" sosiaalisuutta.   Onko se koiran avoin olemus ihmisiiin (luoksepäästävyys) ja ympäristöön? se hauva joka ei rähjää, pärjää?  Tälläisesta testistä tulee mieleeni Kiva koirakansalainen-testi (http://www.kivakoirakansalainen.fi/) , jota mm. kiva teamin kautta saa tilata testipaketin, jos haluaa itse järjestää tilaisuuden. Esillä on myös päivämäärät tulossa olevista testeistä paikkakunnilla.

 Saksassa koirien ulkoileminen on eurooppalaista tyyliä, eli koirat irrallaan. Berliinissä käydessäni, niitä juoksenteli vapaana omistajansa lähettyvillä keskustassa. Suomessa kaikki on kuitenkin toisin, täällä ei päde samanlainen kulttuuri ja siihen on turha vedota, että niin se ulkomaillakin. Jos meilläkin koirat olisivat pennusta asti vapaana, kanssa käyminen olisi erilaista.

Löysin listoja mm. Tanskan ja Berliinin kielletyistä roduista. Tanskassa on kielletyllä listalla 13 rotua, joita ei saa maahan tuoda, kasvattaa saati omistaa. Berliinissä taasen kyseisen rodun omistajientulee pitää koira kytkettynä, kuonokopan kera sekä "merkattuna" vihreällä riipuksella (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/27/berliinin-mustan-listan-koirarodut)  .  Eli tyylejä on erilaisia.

 Suomessa koirat tulee pitää kytkettynä joka tapauksessa kun taas Berliinissä vaan tietyn rodun edustajat. Tanskassa täysikielto, jonka kylkiäisenä 12 muuta rotua on ehdolla kielletylle listalle. Mikäli noin radikaaleihin ratkaisuihin tarvitsee ryhtyä, voisi olla tehokkaampaa kytkeä koirat? irrallaan olevilla on rajattomammat mahdollisuuden saada aikaan vahinkoa. Toki ihana kuvitelma olisi ,että kaikki saisivat juoksennella vapaana ja sulassa sovussa. Myös kennelliiton mietintä täyskiellosta, pätee muissakin aiheissa, että sitten lähtee linjaus ns. maan alle. Eli koiria ei rekisteröidä, niitä kasvatetaan "pimeästi", tämäkään ei kuullosta hyvältä vaihtoehdolta.

 Ajokortti. Ajatus on hyvä, ainakin teoriassa. Toimiiko se käytännössä? Mikäli testi on vapaaehtoinen, kuten kennelliitto asian esitti, sitä tuskin tekevät ainakaan ne joiden tulisi ehdottomasti testi tehdä. Sitten taas Hesyn kanta viitata isoihin rotuihin kilojen määritteellä, no jaa...pienemmänkin rodun edustajan , pienemmälläkin kilomäärillä saavat aikaan paheksuntaa ja yhtälaillä "vääriä" koteja. Mutta jos mietitään turvallisuus asian kannalta, ison koiran (rodusta riippumatta) puremat aiheuttavat isomman jäljen kuin pienemmän rodun edustaja, vaikka molemmat koirat olisivat yhtä tosissaan purreet. Se usein unohtuu.

 Yllätyksekseni alla olevan linkin artikkelissa mäyräkoira esiintyi useimmiten eri asiayhteyksissä. Se mikä ei yllättänyt oli, että pienillä koirilla aggressiivissuuta ja pelokkuutta esiintyy enemmän kuin isoilla roduilla. Ja mieleeni siintää heti strerotyppinen pieni koira, joka räksyttää omistajan tallustellessa vieressä, osittain jo kuuroutuneena.

Tässä hyvä kirjoitus vuodelta 2008 aiheeseen liittyen: https://asiakas.kotisivukone.com/files/heti.tarjoaa.fi/tiedostot/artikkelit/koirarotujen_luonteen_erot.pdf

Sitten ehkä tärkein asia, miten ajokortin valvontaa tulisi suorittaa? Vanheneeko ajokortti jossain vaiheessa? Tulisiko siitä olla lista julkisesti näkyvillä, josta esimerkiksi,kasvattajat ja koirien myyjät voisivat halutessaan tarkastaa koiran ostajan tietotason? Vaikka ajokortti tulisi voimaan pakolliseksi, käykö samoin, että ilman ajokorttiakin on erittäin helppo saada koira? Kaikkia koiria ei rekisteröidä, monesti myös edulliset hinnat houkuttavat ostajia ja siitä päästään aasinsiltana pentutehtailuun, joka on asian aihe erikseen.

  Paljon on avoimia kysymyksiä ja miten käytäntö toteutuisi. Edelleen olen sitä mieltä, että jokin tasotesti olisi erittäin hyvä, mutta idea ontuu valvonnassa. Myös koirien myyjille tulisi kohdistaa huomiota, koska heillä on avainasema olla valitsemassa millaiseen kotiin koira päätyy.

 

Pidetään huolta niistä luontokappaleista, jotka päätämme ottaa vierellemme arkeen.

 

Lue kokonaan »

Johtaja - kirottu status

Lisätty 07.05.2019
(Lisätty 28.02.2017)

Yksi ehkä puhutuimpiin aiheisiin kyllästymiseen asti on johtajuus. Koirien välinen johtajuus ja varsinkin ihmisen ja koiran välinen johtaja-asema. Samaan kategoriaan kuuluu kirosana dominanssi. 

Oman kokemukseni kautta tässä on räikeä kahtia jako ja vain pieni osa lukeutuu johonkin sille välille mielipiteensä kanssa. Kaikki kirjoitettu tukeutuu omaan mielipiteeseeni ja miten itse tulkitsen asian laidan. Ymmärrämmekö mitä se tarkoittaa vai määritteleekö jokainen sen itse, oman arvomaailmansa mukaisesti?

Kun hain pentuni, olin huolellisesti lukenut Tuire Kaimion pennun kasvatuskirjaa kannesta kanteen ja ahminut muutakin kirjallisuutta. Silti, kun pentu minulle tuli, ensimmäinen koirani, olin aivan pihalla. Miksi? koska kaikki ei todellakaan mennyt niinkuin kirjoissa oli mustaa valkoisella painettu. Kirjoissa esimerkkeinä toimivat aina arat, hämmentyneet pennut, mutta minulla olikin oikeinkin reipas, itsenäinen pentu eli aivan vastakohta. Johtajuusongelmako? 

Tämä johti sitten siihen, että jossain vaiheessa "ongelmien" kasaantuessa, yritin epätoivoisesti etsiä kasvavan pennun arjesta kokemusta eri palstoilta lukemalla muiden kokemuksia. Olin vielä enemmän sekaisin, kuten jokainen tietää, keskustelupalstat eivät ole se oikea väylä hakea ratkaisua. Pentukouluun päästessä ohjaaja sanoi, että pentuni on dominoiva. Empä ollut ajatellut mitä sanan varsinainen merkitys oli, muutakuin pomottava pikku riiviö siis asui kanssani saman katon alla. En kysynyt mitään, otin vain tiedon vastaan, ehkä hieman häpeillen että nyt se pentuni on sitten vielä päällepäsmärikin.

Tämän jälkeen hain kirjallisuutta koirien elekielestä. Törmäsin johjtajuusongelmaan, sitä se täytyi olla koska en saanut mitään järjestystä vilkkaaseen pentuuni. Oppaita löytyi todella paljon ja kaikki selittyi johtajuusongelmalla. Mitä enemmän luin koiran kommunikoinnista, osasin laskea jo 1+1, ensimmäiset epäilykset nostivat päätään ja aloin tarkkailemaan omaa koiraani entistä enemmän.

Suurin yllätys oli se, että ne eleet ja toiminnat ,jotka olin aiemmin tulkinnut, että koira yrittää pomottaa omistajaansa, alkoivatkin menettää uskottavuuttaan. Oma koirani teki todella paljon rauhoittavia eleitä, alisteisia eleitä toisia koiriaan kohtaan ja eri tilanteissa. Edelleen perusluonne oli reipas ja kaikkien kaveri, ihmiset tutut ja tuntemattomat ovat ihania, aivan kaikki, puliukoista taaperoisiin. Koirani kommunikoi jatkuvasti. Halusin tietää lisää ja ilmoittauduin koulutusohjaajakoulutukseen ,joka painottui koiralähtöisyyteen. 

Tämän koulutuksen linja keskittyi todella paljon koiran tunnetilaan, koiran käyttämään elekieleen, signaaleihin sekä suhteisiin, niin koirien välisiiin sekä omistajan ja koiran väliseen suhteeseen.

Perusteena oli, koira ei ole susi, joten se ei myöskään käyttäydy suden tavalla. Väärät ja myöhemmin paremmin tehnyt tutkimukset susien käyttäytymisestä on ensin antanut valtavan vahvan suunnan ihmisille verrata koiraansa suteen. Kun tutkimuksia on tehty ei vangittuna olevilla susilaumoilla, onkin huomioitu, ettei se koira nyt olekaan suden kesytetty versio samoine käyttäytymismalleineen. Koira ei luo laumaa eri lajin (ihminen) kanssa mutta voi elää hyvässä symbioosissa/suhteessa ihmisen kanssa.

Ray Coppingerin ( https://www.hampshire.edu/faculty/raymond-coppinger ) susitutkimus esiintyi oppikirjana toimineessa B.Eatonin kirjassa  Dominanssi - Totta vai tarua?  Kirjan luettuani , oli kaikki väitteet keskustelupalstoilta kumottu. Koira arvostaa resursseja, joten murinat yms. jotka tulkitaan johtajuusongelmaksi, ovatkin ilmaisukeino  arvostaman asian menettämisestä. Tähen kuuluvat mukavalla sohvalla/sängyllä makailu (tämä myös kuittaantuu koiran halun olla ylhäällä tähystämässä) , ruokailu/luun puolustaminen, lelun omiminen jne.  Suurin ahaa elämys tuli nimenomaan koiran tavassa kommunikoida ja miksi kieltäminen ei opeta koiralle mitään. Kun verrataan susilauman alfaa, sen ei yksilönä tarvitse alistaa seuraajiaan (muita laumanjäseniä) eli asema ei ole vallankäytön väline, kuten osalla ihmisistä on käsitys ihmisen ja koiran välisessä "johtajuusaseman" hakemisessa.

Kun kiellämme koiraa käyttämästä kommunikointia/eleitä/ilmeitä, saamme aikaan epävarman ja arvaamattoman koiran , jolta on evätty ns. "puheoikeus".  Tämä menee todella usein ohi viheltäen niiltä, jotka keskittyvät vaientamaan koiran jokaisen reagoinnin, joka vähänkin ärsyttää omistajaa ja pönkittää vaientamisellaan omaa johtajana olemisen statusta. Liian suuri osa keskittyy myös oireen poistamiseen, sen sijaan että keskittyisi miksi koira tekee/käyttäytyy siten kuin se käyttäytyy? 

Yhteenveto oli siis , että ymmärrämme todella vähän koiran elekieltä, keskiverto koiranomistajalla ei välttämättä ole hajuakaan mitä koira viestii. Koiraharrastukseen syvemmälle sukeltanut voi olla yhtä pihalla, mikäli keskittyy koiran vaientamiseen, joka näyttää teennäisen tottelevaiselta. Sitten on osa, joka oikeasti lukee koiraansa ja vähintäänkin ovat avoimia oppimaan. Kirjallisuutta suosittelen Turid Rugaasin - Rauhoittavat Signaalit, Helena Telkärannan - Millaista on olla eläin? sekä Barbara Handelman - Koirien kieli ja käyttäytyminen.

 Johtajuus käsitteenä on laaja. Se voi joillein tuoda heti negatiivisen mielikuvan, kuten idiootti pomo työpaikalla.Se voi myös tuoda turvaa, sellaiselle henkilölle joka ei ole oma-aloitteinen ja on tyytyväinen työkuvioissaan, kun se joku muu ohjaa tekemisiä/ tekee päätökset ja ratkoo ongelmatilanteet. Meidän ihmisten arjessa kaikki pyritään lokeroimaan, antamaan jokin status.On siis pomoja ja alaisia.

Tätä asetelmaa pyritään myös koiran ja ihmisen välillä käyttämään, ainakin jotkut. Koko koulutus saattaa perustua tähen, joka jatkuu arkipäivässä.  He haluavat olla koiransa pomoja ja koiran tulisi olla arvojärjestyksessä alimpana.

Pelkästää rerussien hallinta, kuten meillä ihmisillä se on jo alkuasetelmassa koiran näkökannalta, tuo arvostusta koiralta ihmisen suuntaan. Miksi sillä resurssilla tarvitssii vielä hifistellä? Kun me päätämme milloin koira saa huomiota, milloin se syö, milloin se pääsee ulos, mitä se syö, milloin tapaa koirakavereita, puetaanko koiralle valjaat vai panta,mihin menemme lenkille jne, eli meillä on paljon resurssinhallintaa, jota voimme säädellä johdonmukaisesti tai sitten epäreilusti.

Mieti, kun jokaista haluamaasi asiaa, joku muu säännöstelee?  Ihmisen elämässä, vanhempien rooli on asettaa rajat mutta sekään ei ole jatkuvaa rajoittamista läpi koko elämän. Rajoittamisen voi tehdä johdonmukaisella tavalla,rajoittamisella on pyrittävä myös turvallisuuteen. Sen ei tule olla fyysisesti epämiellyttävää toimintaa. On hirveän vaikea kuvitella, että koira punoisi "sotasuunnitelmia" vallankaappaukseen, kun sen kaikki tekeminen tulee rajoitteisena omistajan kautta, joka istuu "pankin" eli resurssien ja elintärkeiden elementtien päällä. Entäs jos koira meneekin ennen sinua ovesta ulos? entä jos koira syö ennen sinua? onko elämäsi pilalla ? Ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla. Itse olen sitä mieltä että koiralla tulisi olla valinnanvapaus, on mahdotonta että se olisi samassa mittakaavassa kuten meillä ihmisillä, ihan pelkästään turvallisuussyistäkin, mutta uskon, että koira on onnellisempi kun sillä on mahdollisuus valita.

Kaikista epäjohdonmukaisin asia, mitä olen tähen mennessä törmännyt ovat nämä kuuluisat jääkaudet. Huolestuttavinta on, että kouluttaja on sellaisessa auktoriteettiasemassa, jota koiranomistajat eivät kyseenalaista vaan ohjeet otetaan vastaan edes uhraamatta ajatusta seurauksille. Tästä hyvä esimerkki somessa kiertäneestä spanielista ja siihen kohdituneesta "koulutustavasta". Surullisinta on mielestäni lukea palstoilta näitä jääkautta toteuttavien kuulumisia, se on pelkkää koiran alistamista ja rankaisemista,sillä ei ole mitään tekemistä johtajuuden kanssa.

 

Kävin Katriina Tiiran luennolla ,koskien dominanssia ja mitä siitä tiedetään tällä hetkellä. Johtajuutta ei ole täysin kumottu, sillä koirilla esiintyy hierakiaa ja dominanssia mutta käsite johtajuudesta/dominanssista on vinksahtanut. Hetki sitten luin artikkelin, jossa kehotettiin antaa koirien tapella hallitusti, jotta lauman arvojärjestys saadaan kohdilleen ja sen jälkeen elämä on auvoisaa. Uskallan olla erittäin eri mieltä. Dominanssi ei ole aggression osoittamista ja sitä kautta asemansa hakemista hierarkiassa. Dominantit yksilöt eivät käytä sosiaaliseen statukseensa väkivaltaa.

Aiheesta on tehty monia tutkimuksia, joihin en lähde ruotimaan sen kummemmin. Näistä tuli luennolla hyvin esille lyhykäisyydessään, että tutkijat ovat käsitteestä yksimielisiä,siitä että hierarkiaa, dominanssia ja johtajuutta esiintyy eläinlajeissa. Koirien arvojärjestys on kuitenkin suosituin puheenaihe. Tutkimusten alulle ja suurennuslasin alle tuli ensin John W.S Bradshaw tutkimus, jota pidettiin vaillinaisena ja aiheutti kritiikkiä. Tähen ovat tarttuneet useimmat tutkijat, käyttäen hyödyksi Bradshawn tutkimusta ja lopputuloksesta on montaa mieltä. Vastatutkimuksen teki Schilder 2014 ( www.journalvetbehavior.com) .   Bradshaw kaunis ajatus oli, että mitään dominassia ei esiinny koirien kesken eikä minkään valtakunnan hierarkiaa ja tämän perusteella halusi kumota koko saman dominanssi tieteestä pois. Hän joutui kutenkin paikkailemaan omia tutkimuksen tuloksiaan jälkikäteen mutta ajatus hänellä siis oli, että kun omistajat kuvittelevat koiriensa väijyvän johtajanasemaa ihmiseltä ja tämän pelon vuoksi, omistajat alistavat väkivaltaisesti koiriaan dominanssiin vedoten. Eli jos koko dominanssi käsite kumotaan, ihmiset toivonmukaan lopettaisivat heittämästä niska-persotteella koiriaan selälleen. Työläämpi vaihtoehto olisi, että ihmiset ymmärtäisivät johtajuuden toisenlaisena kuin alistamisena.

Joissakin koulutuspiireissä on edelleen,uskomus että koira tavoittelee aina johtajanpallia ja tämä johtaa siihen, että yksiselitteisesti kaikki ongelmakäytös ratkotaan sillä että "teillä on johtajuusongelma" ja taas mennään selätykseen.

Dominanssin määriteltiin luennolla vanhaan ja uuteen käsitteeseen. Vanhan mukaan dominassi on että toinen osapuoli voittaa yhteenotot (dominoiva) ja toinen osa puoli häiviää/häipyy (alistuvaisempi). Tuoreemman käsitteetn mukaan dominansii on kahden yksilön epäsymmetrinen suhde, jossa toisen käyttäytyminen on enemmän dominoiva ja toisen alisteinen.  Osapuolet tietävät kumpi väistää tilanteen tullen, joten hierarkia tässä asetelmassa vähentää ristiriitaisia tilanteita eikä tappeluita tule. Dominanssia ei määritella aggression kautta. Puhutaan myös muodollisesta dominanssista, jonka havaitsee siitä mihin suuntaan alisteiset eleet esiintyvät.

Koirilla on siis arvojärjestys. Koirilla esiintyy hierarkiaa kahden yksilön välillä, joilla on sosiaalista kanssakäymistä toistuvasti.  Korkeammassa asemassa hierarkiassa olevan, ei tarvitse pönkittää asemaansa,( kuten meillä ihmisillä on tapana). Arvojärjestyksessä ylempänä oleva on vakaa, se ei mielistele muita ja mikä tärkeintä, se ei käytä asemaansa fyysiseen alistamiseen.  Dominassi ei ole aggressiota vaan se nimenomaan vähentää sitä. Aggressio ei ole sosiaalisen aseman mittari.

Sudet elävät usein perhelaumoina ja niissä on hierarkiaa. Järjestykseen vaikuttavat , että usein vanhemmat ovat arvojärjestyksessä ylempänä. Koirilla esiintyy enemmän tiukempaa hierarkiaa kuin susilla. Koirat ovat enemmän resurssitietoisia. Koirat lukevat paremmin ihmisen eleitä ja pyytävät katseellaan apua ihmiseltä, susi ei. Yhden tutkimuksen mukaan (Cácsi,2005) pentukoira valitsee ennemmin ihmisen kuin toisen koiran, kun taas susi valitsee toisen koiran. 

Mieleenpainuva esimerkki tuli luennolla esille siitä että pyrkivätkö sitten koirat johtaja asemaan? Ei sitäkään ole täysin poissuljettu, etteikö näitä yksilöitäkin löydy. Siihen usein liittyy aggressiivista käyttätymistä kuten ihmisen kulkemisen estämistä vaikka kotonaan,tuijottamista ja vaanimista. Aggression voi laukasta tosi pieni trikkeri. Ja esimerkki oli koirasusi joka alkoi kiertää ympyrää omistajansa istuessa sohvalla, tämä käytöshän on kovin tuttua saalistajalle ja niin siinä oli myös hyökkäykseen päätynyt tilanne, omistaja selvisi hengissä, mutta pelottava ajatus. Omasta mielestäni, puuttumatta koirasusi yhdistelmään, koko tilanne on tavallaan luonnollista käyttäytymista ja toisaalta epätasapainossa olevan eläimen käytöstä - tilanne ei sovi käyttäytymistarpeeseen.

 

Koirien hierarkia saattaa muuttua resurssien myötä, toisena päivänä koiralle A on ruoka paljon kiinnostavampi elementti kuin koiralle B, joka antaa tilaa A.lle koska ei ole kiinnostunut samasta reurssista. Toisena päivänä koira B onkin loikoilemassa paremmassa tyynykasassa ja vastaavasti koira A ei niin välitä missä loikoilee, joten antaa tilaa Koira B.lle. Koirat elävät tilanteiden mukaan. Koirat ovat yksilöitä. Johtajuus vaihtelee yksilöiden välillä mutta yhteistä johtajuudelle on siis johtaa aloitteita ja toimintaa.

Mitä johtajuuteen tuli, luennolla tuli esille mielenkiintoinen käsite siitä, että koirissa on dominanttia ja alisteista käytöstä. Se joka on johtaja, tekee usein aloitteet eikä "mielistele" toisia, johtaja on vakaa ja tasapainoinen. Alisteinen on taas laumassa se ´joka on lauman hierarkiassa alempana. Alisteinen tekee alistuvia/rauhoittavia eleitä kohti ylempi arvoista. Jos alisteinen tekee aloitteen, muut eivät seuraa perässä mutta kun dominantimpi persoona tekee aloitteen, muut seuraavat johtajaa. Dominanssi esiintyy kaikissa eläinlajeissa.

Johtajan ei tarvitse pakottaa alisteista tekemään mitään, niiden suhde voi olla läheinenkin. Tämä kuullostaa minusta arvojärjestykseltä, joka menee omalla painollaan ja siitä tulisi ihmisten ottaa mallia,eikä alistaa pakotteilla koira "rengikseen". Usein kuitenkin vaikkapa koirapuistossa naureskellaan kenen koira on pomo ja sen statuksen saa se, joka fyysisestikin kohdistaa arggressioita toisiin. Tälläinen epätasapainossa oleva yksilö ei ole johtaja asemassa sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Korkean statuksen omaavalla on enemmän resursseja. Eli kuten tuolla aiemmin mainitsin , mistä kaikesta arjessa määräämme koiran puolesta, ei ole vaikea päätellä ,että meillä on joka tapauksessa enemmän resursseja hallinnassamme kuin koiralla.Lähtökohta on jo epäereilu siinä mielessä, ettei koiralla ole mitään ja siitä huolimatta haluamme olla se pomo vaikka ratakiskosta vääntäen. Ei mene tasan nallekarkit. 

Luennolla puhuttiin myös rajoittamisesta,rajojen asettamisesta joka on yksi johtajuuden piirre. Jokainen tietää tämän työelämässä, osaa kuvitella myös perhesuhteessa vanhempien ja lapsien välisessä asioinnissa..entä sitten koira? tuo eläin, jonka olemme ottaneet asumaan meidän kanssamme, meidän säännöillä . Jälleen kerran, me omistajina rajoitamme koiran tekemisiä melkoisen paljon.  Tämän tosiaan voi tehdä monella tavalla ja itse suosittelen vilkaisemaan peiliin ja hetkeksi miettimään, mikä on sinun tapasi ohjata koiraa? ymmärtääkö se mitä siltä toivot? ymmärrätkö sinä, mitä koirasi toivoo sinulta?

Tasa-arvoinen suhde ja ystävyys kuullostaa ihanalta mutta jos mietitään että johtaja rajoittaa toista osapuolta, vaikkakin hyvässäkin mielessä niin silloin ei olla tasa-arvoisia. Rajoitteita täytyy käyttää jo pelkästään turvallisuussyistä. Rajoitteita voi käyttää lempeästi ohjaten. Tasa-arvoisen suhteen puolesta liputan sille, että anna koiralle vapautta valita ja tehdä valintoja, johtajan asemassa sinun tulisi kuitenkin huolehtia että toiminta on turvallista. Perheenomaisessa arvojärjestyksessä on muodollista dominanssia ja tämä kuullostaa siinä mielessä loogiselta, koska en ole vielä tavannut omistajaa, edes aikaisemmista koulutustaipaleiltani joka täysin antaa tasa-arvoisen arjen koiralleen, vaikka kuinka haluaisi ollan jin-jan ja zen asetelmassa. Me joudumme pakollakin rajoittaman koiran toimintaa ja säätelemään resursseja. Enemmän keskittyisin siihen että MITEN  tätä ohjausta harjoitamme ja vuorovaikutteisesti toteutamme, se on mielestäni se asian ydin.

Lyhytpäätelmä:,johtajuutta, lauman arvojärjestystä ja koirien siihen pyrkimistä, ei ole tieteelisissä tutkimuksissa kumottu. Se,että onko se useimmiten enemmän kahden yksilön välistä hierarkiaa vaiko esiintyykö isommissa laumoissa lineaarillista hierarkiaa (villikoirat). Susien ja koirien käyttäytymisessä on eroja, sudet ovat suvaitsevaisempia kuin koirat. Tästä huolimatta, johtaja,dominanssi ovat edelleen negatiivisia sanoja, ne tulisi uudelleen muokata ja eritellä käsitteenä positiivisemmaksi. Vähän kuin jos vihjesanalla on jo huono merkitys historiassa, tulisi se jättää unoholaan ja ehdollistaa täysin uusi vihje,tarkoittamaan sitä samaa vanhaa toimintaa(käsitettä).

 

http://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-kayttaytyminen/johtajuus-ja-laumakayttaytyminen

* muistiinpanot Katriina Tiiran luennolta 26.2.2017

Lue kokonaan »

Live with it, not for it..

Lisätty 07.05.2019
(Lisätty 15.03.2017)

Tämä lause jäi mieleen jostain artikkelista, jonka luin epilepsiasta.

Epilepsia oli minulle kovin kaukainen sairaus kunnes se asteli arkeeni koirani kautta. Tässä meidän tarina.

Leevi oli noin 1,5 vuotias kun huomasin sen tekevän omituisia maiskuttelu ääniä. Niitä tuli harvakseltaan, muistutti kuin jokin tutti olisi vedetty suusta pois. Näytti hassulta ja naureskelinkin, että mitä se noin tekee? Tämä maiskutteli kuitenkin muuntui siten, että Leevi nosti kuonoa selkeästi ylöspäin ja piti leukoja tiukasti kiinni hetken aikaa, kunnes suun avaaminen sai aikaan maiskautus äänen. Ruokailun yhteydessä, syöminen alkoi olemaan nihkeää vaikka aiemmin kaikki ruoka kelpasi. Ruokailun jälkeen Leevi myös inahteli, eli jokin sattui. Ei muutakuin lääkäriin.

Kerroin lääkärissä havaintoni, Leevi rauhoitettiin, nukutettiin ja kuvattiin röntgenissä siltä varalta jos on niellyt jonkun vierasesineen ja samalla lääkäri katsoi suuhun peremmälle löytyykö poikkeavaa. Tulehtuneet nielurisat, jotka olivat rajusti tulehtuneet. Sillälailla, koirillakin on siis nielurisat. Lääkekuuri ja kotiin. Kuurin loputtua, oireet palasivat ja uudelleen lääkäriin. Sama operaatio, ilman kuvauksia ja tulehdus oli edelleen yllä. Tässä vaiheessa lääkäri sanoi, että on harvinaista leikata nielurisoja mutta jos toinen lääkekuuri ei auta niin, tulehduskierre saadaan pois leikkauttamalla risat. Tämän käynnin ja rauhoituksen+nukutuksen jälkeen Leevi oli tosi itkuinen, palautuminen nukutuksesta kesti huomattavasti pidempään kuin ekalla kerralla, joka oli Leevin ensimmäinen kerta yleensäkään rauhoituksessa ja nukutuksessa.

 

Saimme toisen lääkekuurin mutta jälkitilojen vuoksi, en halunnut mennä taas 2 vkon jälkeen nukuttamaan koiraa ja katsomaan onko tulehdus pois, halusin samalla toisen lääkärin mielipiteen leikkauksen tarpeesta. Yhdistin siis tarkastukäynnin ja uuden lääkärin samalle käynnille. "onko koirasi aggressiivinen?" kysyi hoitaja varatessani aikaa. "ei todellakaan" vastasin. Kaikki Leevin tuntevat tietävät, että Leeville kaikki on yhtä juhlaa, myös lääkärit. Hoitaja ihmetteli miksi koira oli nukutettu, siihen en osannut vastata koska luulin sen olleen normaali toimenpide. No eipä ollut. Tässä uudessa paikassa, Leeville annettiin rauhoittava ja koiralla edelleen liikkui silmät päässä, toisin kuin ekassa paikassa jossa sai kunnon nuijanukutuksen pelkästä rauhoittavasta. Koko kurkkaus nielurisoihin saatiin huomattavasti vähemmällä douppauksella. Myös viimeisin lääkekuuri oli tämän lääkärin mukaan ollut melkoinen hevoskuuri. Kiukutti. Mistä olisin voinut sen tietää, että vähemmälläkin olisi koira päässyt tarkastuksissa.  Päädyttiin nielurisaleikkaukseen. Kerroin myös näistä maiskutteluoireista, joiden ajateltiin liittyvän kipeisiin nielurisoihin ja jäävän sitä kautta pois.

Leikkaus sujui hyvin ja paraneminen. Kaikki oli taas kunnossa. Kaksi viikkoa leikkauksesta, samat maiskuttelut palasivat ja nyt Leevi vinkui samaan aikaan kovin hätääntyneenä. Leuat näyttivät jäävän jotenkin jumiin ja kieli työntyi myös ulos kuin tahdottomana eleenä. Olin uudelleen yhteydessä lääkäriin. Kävimme 2013 vuonna nyt 2 vuotiaan koirani kanssa n. 10 kertaa lääkärissä vuoden aikana, kutakuinkin kerran kuussa. Leeville tehtiin testejä, verikokeet jne. Syytä ei löytynyt, kaikki arvot oli kunnossa. Käynteihin mahtui mukaan silmätulehduksia,korvatulehduksia, irtokoiran purema. Lopuksi lääkärimme ehdotti, että kun kaikki muut on poissuljettu, hän laittaisi meille lähetteen Vantaalle Aistiin. Aisti on erikoistunut neurologisiin tapauksiin ja koska sellaista ei ole Turussa niin voimme lähetteellä mennä sinne. Näin tehtiin.

Oli kylmä, harmaa ja sateinen keli. Suuntasimme aikaisin aamulla ystäväni kyydillä Vantaalle. Leeville oli varattu aika neurologilta sekä magneettikuvaus. Vakuutusyhtiö ei korvannut käyntiä ennakkoon maksusitoumuksella vaan lysti piti maksaa itse. Syynä oli, että jos tulos on vakuutuksen ulkopuolelle jäävä syy,korvausta ei myönnetä. Minua jännitti ihan tajuttomasti mennä vastaanotolle, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Olin myös ohjeiden mukaan ottanut videopätkiä neurologille.

Alkutarkastuksen jälkeen, Leevi rauhoitettiin ja kun aine alkoi vaikuttamaan, lääkäri vei Leevin takahuoneen kautta magneettikuvaukseen ja pyysi palaamaan noin 4h päästä takaisin. Lähdimme haahuilemaan Myyrmannin ostoskeskukseen. Aika tuntui todella pitkältä.

Kuvaus meni hyvin ja tuloksissa ei löytynyt mitään poikkeavaa, kaikki oli symmetristä ja täydellistä. Noh täydellinen koira minulla onkin =)

Olin tietenkin jo itse miettinyt vuoden epämääräisten oireiden aikana, mitä se voisi olla ja tietenkin, kuten meistä varmasti jokainen, googlettelin eri hakusanoilla. Myös epilepsia tuli esille. Lääkäri kuitenkin pohti, että videoiden ja minun kertomani mukaan oireet eivät viittaa epilepsiaan. Leevi oli kuulemma päivän mysteeri potilas, kunniamaininta siis siitä. Mitään syytä ei siis löytynyt mutta poissuljettiin kasvaimet muunmuassa. Kokeiluun otettiin Pexion lääke, joka oli suht uusi markkinoilla. Lääkettä käytetään epilepsian hoitoon sekä muihin oireisiin mutta koska yhteenveto oli, että oireet eivät ole epilepsiaa niin valmistetta ei siihen määrätty. Epäily oli paikallinen lihaskramppi poskessa, joka lukitsee leuat. Olin huojentunut kun mitään vakavaa ei löytynyt, mutta samaan aikaan jouduin edelleen olemaan epätietoisuudessa mikä Leeviä vaivasi. Kotiin takaisin uuden lääkkeen kanssa.

Lääke teki Leevin todella tokkuraiseksi. Lisäksi näitä ns. poskikramppeja alkoikin tulla sarjoina. Olin ihan helisemässä, koira kiljuu leuat lukossa enkä voinut tehdä mitään. Pidin jo ennen nielurisaleikkausta  päiväkirjaa 2kk ja kirjasin kaikki tekemiset ylös, jos olisi löytynyt jokin punainen lanka vaikkapa rasituksen jälkeen mutta ei, niitä tuli ihan miten sattui. Ja pexionin kanssa minulla oli täysin doupattu koira joka kramppasi sarjoissa. Lääkitys purettiin, koska se ei tuonut vastetta mitä haettiin ja meillä sen tarkoitus oli toimia lihaksien rentouttajana.

2014 eleltiin sitten "kattellaan" vaiheessa, mitään diagnoosia ei ollut. Kramppeja tuli silloin tällöin ja menivät ohi. Koirahieroja tilattiin kotiin. Kävimme sitten koirafysioterapeutilla, joka löysi jotain pienten kallon luiden vinoumaa ja mahdollisesti posken 12.hermon jotain hermopinnettä, joka saattaisi aiheuttaa oireet ja eleet. Tämä hermo on yhteydessä johonkin kielihermoon, joka selittäisi kielen työntymisen ulos ja sen ettei äänihuulia hallitse. Tulipa siinä samassa kokeiltua kahden eri asiantuntijan osalta jonkin sortin meditointiakin etänä. Molemmat olivat "nähneet" jotain leukojen perällä.

 

2015 tammikuussa 28.pvä koin elämäni kamalimman yön kuin salama kirkkaalta taivaalta.  Heräsin keskellä yöllä kovaan kolinaan ja rytinään. Pomppasin ylös kuin tikka ja nappasin valot päälle. Leevi oli nukkunut sängyn päädyssä olevassa kevytkangashäkissä (ovi auki) ja lähtenyt sieltä vauhdilla suoraan päin seinään. Kun valot oli päällä, näin ettei sen takapää kantanut ja Leevi räpiköi paniikissa etuosallaan vaan eteenpäin, ehti makuuhuoneesta eteisen seinään. Yritin saada sitä kiinni mutta paniikissa oleva eläin menee minne sattuu ja Leevi rykäisi vessaan jonka ovi oli auki. Siellä lenteli lattiakaivon ritilät seinille, kunnes sain kaapattua otteen koirasta. Ohjasin Leevin eteiseen takaisin, missä oli hänen oma iso petipatja. Itkin silmät päästäni, kädet tärisi ja yritin hakea puhelinta. Minne soitan? itselläni ei ole autoa, klo oli puoli 2 yöllä. Leevi nojasi käsivarsillani, silmät suurena ja läähätti todella nopeaa ja tiheää tahtia. Sitten alkoi valua alemmas ja laskin siten, että sain pedille, ajattelin, että Leevi halusi makuuasentoon. Itkin pelästyneenä koko tilannetta ja mietein onko takapää halvaantunut. Siinä samassa alkoi jalat muuttua jäykäksi ja koko pää taipui taakse, silmät olivat niin suuret, että valkuaiset näkyivät ja tuijottava katse kaukaisuuteen. Se oli koko vartalon jäykistyminen. Pelkäsin, että Leevi kuolee siihen syliini, sydän pettää tai vastaavaa. Soitin ystävälleni, joka asui lähellä ja omisti auton.

Tilanne meni ohi hetken kuluttua, Leevillä oli jano ja se palautui jo suht normaaliksi kun lähdin sen kanssa ulos odottamaan kyytiä. Kävimme päivystyksessä, johon Leevi meni kovinkin iloisesti pusutellen päivystävän lääkärin. Epileptinen kohtaus oli tulos. Suositus ottaa yhteyttä Aistiin omalle lääkärille. En nukkunut loppuyötä, silmät olivat turvoksissa kaikesta parkumisesta joka purkaantui vielä kotona kun tilanne oli ohi. Leevi nukkui tyytyväisenä sängyssään ja minä tutkiskelin meille annettujen diabamien käyttöohjeita. Peruutin seuraavan aamu rally-toko tunnin. johon olimme menossa.

Soitin seuraavana aamuna Aistiin ja vaikutti siltä, että kyseessä oli epileptinen kohtaus joka voi tulla kerran elämässä eikä uusiudu joten ohjeistus oli jäädä seuraamaan tilannetta ja palata asiaan uudelleen jos tulee uusinta. Näky oli jäänyt niin vahvasti verkkokalvoilleni, että unet meni pitkäksi aikaa. Joka yö pelkäsin, koska seuraava kohtaus tulee. En ollut ikinä ennen nähnyt vastaavaa. Jokainen rasahdus kun Leevi käänsi kylkeä, siirsi tassua, maiskutteli suutaan tai meni yöllä juomaan, sai minut pomppaamaan ylös sängystä. Tuli helmikuu ja maaliskuu. 

Maaliskuun lopussa se sitten tuli, kunnon kohtaus. Nyt Leevi alkoi keskellä yötä kramppaamaan koko kropalla, vaahtoa tuli suusta ja pissasi alleen. Äitini sattui olemaan yötä luonani, joten en ollut paniikissa yksin kuten ekalla kerralla. Aamulla soitin taas Aistiin ja saimme ajan aprillipäiväksi 2015. 

Aprillia ei ollut se, että tulimme takaisin lappu kädessä jossa diagnoosi epilepsia. Olin huojentunut siinä mielessä, että nyt se oli sitten varmistettu ja lääkitys aloitettiin. En tiennyt epilepsiasta oikein mitään entuudestaan, joten ajattelin, että kun siihen on lääkkeet niin kaikki sujuu hyvin ja voimme jatkaa normaalia arkea. Olin todella väärässä. 

Lääkityksen alkaessa piti käydä verikokeissa katsomassa mitkä kaikki arvot on ja mitata lääkepitoisuus verestä että se saadaan terapeuttiselle tasolle. Lääkitys aloitettiin barvetillä joka on estolääkitys. Lääkkeen sopeutumiseen menisi muutama viikko ja sitä ennen koira saattaa olla väsynyt. Todellakin.  Leevi makasi kuin lahna ja liikkuminen oli kuin 3% kännissä, joi kuin kameli ja pissasi ämpärillisen kerrallaan. Saatoin vain toivoa, että palautuu normaali vireiseksi. Tätä jatkui kutakuinkin 4kk enemmän tai vähemmän väsyneen koiran kanssa, joka oli vain häivähdys entisestä aktiivisesta olemuksesta. Paljon myöhemmin olotila tasaantui, mutta ihan entisellään ei Leevi ollut.

Tästä alkoi meidän lääkehelvetti. Verikokeissa hypättiin 2 kk välein (normaali kontrolli on 6kk tai enemmän), annostuksia laskettiin ja nostettiin. Kohtauksia tuli silloin tällöin ja ne olivat yhtä kamalia katsoa. Itkuhan siinä tuli joka kerta, kun näki, että Leevi oli kovin hätääntynyt, hämillään mutta selvittiin, joka kerta. Stressi kasvoi, lääkkeistä huolimatta kohtauksia alkoi tulemaan melko tiiviiseen tahtiin. 6vko on vähimmäistauko kohtauksille, joka vielä luokitellaan normaaliksi ja meillä niitä saattoi tulla 2 vkon välein.

Oli todella raastavaa lähteä töihin ja miettiä miten Leevi pärjää kotona. Kun lähdit töistä kotiin, pelkäsin mitä siellä on vastassa. Kotona ollessa vainoharhaisesti katselin jokaista liikettä ja odotin pahinta. Yöllä heräsin pieniinkin ääniin. Kohtauksia saattoi tulla milloin vaan, yleensä levossa mutta päivällä, aamulla, yöllä..you name it.

Estolääkityksen rinnalle otettiin toinen lääke, Libromide. Sen ja estolääkityksen yhteisvaikutus tehoaa n. 80% koirista. Olin valmis kokeilemaan mitä vaan, että tilanne saataisiin tasapainoon. Vasta siinä yhteydessä minulle selvitettiin, että oikean annostuksen ja lääkkeen löytäminen saattaa kestää vuodenkin. Selailin nettiä, keskustelupalstoja, artikkeleita, tutkimuksia, kaikkea mikä liittyi epilepsiaan. Liityin fb ryhmään Epileptikot koirat, siellä sai lukea samankaltaisia kokemuksia jotka toivat vertaistukea ja uutta tietoa itselle. Tässä vaiheessa alkoi hahmottumaan mikä on normaalia ja mikä ei.

Lääkkeissä on aina sivuvaikutuksia ja meillä ne näkyivät jo ensimmäisen lääkkeen ohella. Lisääntynyt juominen, ruokahalun kasvaminen sekä takapään koordinaation heikkeneminen ,joka tuli esiin horjahteluna ja kömpelyytenä. Epävakaan kohtausvälien jatkuessa otettiin kolmas lääke, Keppra (ihmisten epilepsialääke), jonka teho kuulemma häviää / hiipuu kutakuinkin 6kk jälkeen eli pitkässä käytössä ei kovinkaan tehokas. Lääkkeistä alkoi tulla iho-oireita, huulissa raavittiin ihoa rikki,kuin karstaa. Korviin tuli enemmän vaikkua kuin aiemmin.

Idiopaattiseen epilepsiaan ei ole mitään yksittäistä laukaisevaa tekijää. Se voi olla monen asian summa ja yksilöllistä. Meidän arki oli muuttunut täysin. Kuitenkin halusin että Leevi saa nauttia mahdollisimman normaaleista koiramaisista asioista, joten levon kanssa kaikenlaista voi tehdä. Turvallisuussyistä piti katsoa tarkemmin rappuset, erilaisten korokkeiden yli liikkumiset tarkemmin. Myös erilaisilla lattiapinnoilla tassut luistivat. Hyppäämiset sohvalle tai sänkyyn saattoivat jäädä puolitiehen. Piti hankkia jarrusukat, varsinkin jos olemme sellaisessa paikassa jossa on lattian pinta vaikkapa laminaattia. Rappukäytävässä ei kovin pitkälle mennä tai asento on x. 

Kohtaus videot:

 https://www.youtube.com/watch?v=i3lWlaFcF-U

https://www.youtube.com/watch?v=4uKpy4sC-sE

 

Kohtauksien jatkuessa ja muuntuessa siten ,että niitä saattoi tulla peräkkäisinä päivinä tai jopa samana päivänä, aloitettiin kolmas lääke (keppra) aikaisempien rinnalle. Kaikki arvot olivat edelleen kunnossa kontrollikäynneissä, vain yleistä väsymystä oli havaittavissa.  Näillä eväillä koko 2015 vuosi mentiin, triplalääkityksillä, useilla kohtauksilla, ylä-ja alamäkiä, unettomia öitä, murehtimista, epävarmuuden ja avuttomuuden tunnetta ja monta litraa kyyneleitä. Päätin, että niin kauan kun Leevi kykenee tekemään koiralle normaaleja asioita ja on vaihtoehtoja kokeiltavana, me emme luovuta.

2016 kohtaukset olivat edelleen tiheään tahtiin, pisin tauko oli 4 vkoa. Kokeiltiin kemiallista kastraatiota ja se toi helpotuksen kertaheitolla 2kk ajaksi. Vaikutus piti olla 6kk mutta lääkärikin jo totesi, että on mahdollista , että aine oli mieto tai jostain syystä ei vaikuttanut Leeviin niin pitkälle. Tämän olimme tässä kahden vuoden aikan saaneet kuulla jo useammasta hoitavasta tahosta.."normaalisti pitäisi  mutta kun on Leevistä kyse niin kaikki on mahdollista". Great, olimme kävelevä mysteeri. Uusittiin implantti, nyt 12 kk teholla ja sillä puksutettiin näihin päiviin asti 4kk tauolla, joka oli siis ennätys. Tällä hetkellä tätä kirjoittaessani (03/17), tämä 4kk tauko siis päättyi ja meillä takana 4 päivän kohtausputki.

Jatkosuunnitelma on sovittuna ja Leevi kastroidaan. Implanttien kokeilu testasi, vaikuttaako hormonit jotenkin kohtauksiin ja koska lääkitystä on hiukan alennettu eikä muita muutoksia ole tehty, niin kastrointi saattaisi tuoda helpotusta. Lääkitys on koko loppuelämän, meillä kaksi kertaa päivässä samaan aikaan. Tavoitteena on saada kohtaukset mahdollisimman harvaan. En edes haaveile, että lääkityksen saisi purettua.

Mikään ei epilepsiassa ole varmaa.

Mitä meille nyt kuuluu? Minä olen turtunut jo kohtauksiin, mutta en ikinä tule niihin tottumaan. Edelleen se avuttomuuden tunne on pahin ja raastavin. Epilepsiakoiran kanssa eläminen rajoittaa arkea, on jokaisen oma asia kuinka pitkälle sitä haluaa viedä. Tiedän ,että moni olisi jo luovuttanut. Tässä ei kuitenkaan ole kyse nyt säälipisteistä vaan siitä, että voin olla varma, että olen tehnyt ja kokeillut kaiken mitä on tehtävissä. Minulla on muutama, joille voin Leevin antaa hoitoon ja pyytää hoitamaan. Sellainen apu on erittäin tärkeä, varsinkin kun tilanteet muuttuu ja myös siksi, että voin luottaa, että Leevi on hyvissä käsissä. Jopa yökyläilytkin "tyttökaverin" kanssa on hyvin menneet. Nämä luottohoitajat tunnistavat kyllä itsensä =) Kiitos.

Entäs Leevi? Hänellä on välillä väsyneempiä kausia mutta useimmiten iloinen höpsö, hieman kömpelö mutta siihen ollaan jo totuttu. Reippaitakin kausia mahtuu mukaan. Mikään ei ole ihanampaa kuin katsoa Leevin leikkimistä, sen touhuja ja hymyä naamassa. Tai kuunnella tyytyväistä tuhinaa sängyssä, johon hän on parkkeerannut yleensä tyynyjen väliin.

 

Leevillä on koirakavereita ja saa juosta vapaana. Toimintaakin löytyy, innostus koulutuksellisiin harjoitteihin ei ole kadonnut mihinkään vaan tarmoa täynnä. Olen juuri lopetellut opinnot, joissa Leevi sai toimia kotitehtävissä harjoituskoirana. Parempaa opetusmestaria saa etsiä. Sama persoonallisuus on edelleen tallessa vaikka se fysiikka onkin hidastunut.

https://www.facebook.com/tmijohanna/videos/279861272379795/

 

 

Leevi käy kanssani töissä, kampaamossa. "Mummula" reissuja pohjanmaalle ovat poikkeuksia arkeen ja maisemanvaihdosta. Leevillä ja äidilläni on jokin spessusuhde, ollut pennusta asti. Leevi saa nimipäivinä kortin postissa ja synttäreinä sekä jouluna paketin. Juu, hän on se karvainen "lapsenlapsi".  Siskonlapset ovat ihan myytyjä nallekoiraan.

Nautitaan pienistä asioista, eletään päivä kerrallaan.

Minulle Leevi on täydellinen pakkaus.

Leevi <3

Lue kokonaan »

I see yellow ribbon...

Lisätty 07.05.2019
(Lisätty 13.04.2017)

 

Tässä hyvä kirjoitus, jonka sain luvalla laittaa blogiini. Kirjoitus on täysin muuttamaton, sillä aiheesta nousee tärkein pointti esille, jopa rautalankamallista vääntäen. Olen kampanjoinut keltaisen nauhan ja sen tuoman ulkoilutusetiketin puolesta toista vuotta.  Erittäin hyvin ja osuvasti voi verrata liikennesääntöihin nauhan käyttöä. Kiitoksia tekstistä Johanna Ainasoja.

 

 

 

Koirien autokoulu

 

Kuulenko kulmakarvojen kohoavan ja mieliin nousevan kysymyksen: ”Mitä ihmettä, joko taas on muualta maailmasta rantautunut Suomeen jokin täysin käsittämätön ja naurettava koiratrendi”? Ei syytä huoleen, aikomuksena ei ole esitellä outoa autokoulutoimintaa jossa koira istuu kuskinpenkillä ja kääntelee ratista omistajansa ohjeiden mukaan. Kyseessä on KELTAINEN NAUHA kampanja ja tarkoituksena tutustuttaa mahdollisimman monet koiralliset ja koirattomat ihmiset siihen mistä tässä on kyse.

Valkoinen kolmio ja keltainen nauha
Katukuvaan on jo muutaman vuoden ajan ilmestynyt koiria, joiden talutushihnassa, valjaissa tai pannassa on kiinni keltainen nauha. Kyseessä ei ole koriste- tai heijastinnauha, eikä merkki siitä, että tässä kulkee äärimmäisen aggressiivinen koira, pakene henkesi edestä! Tätä keltaista nauhaa voi ajatella eräänlaisena autokoulun valkoisena varoituskolmiona. Varmaan jokainen on joskus ollut auton kyydissä matkustajana, eli periaatteessa tietää kuinka auto saadaan käyntiin ja kuinka sillä huristellaan. Tämä on kuitenkin vain yksi osa autoilusta, hallittavana on myös lukuisia sääntöjä, merkkejä ja ymmärrys siitä millaista on hyvä liikennekulttuuri. Näitä asioita ei osaa kukaan ilman opettelua sekä käytännön harjoittelua ja jotta näitä asioita saa rauhassa harjoitella, on olemassa valkoinen varoituskolmio. Koiratkaan eivät osaa sivistynyttä koirakulttuuria heti synnyttyään, vaan niiden on se opeteltava kohta kohdalta. Siksi koirille on keltainen nauha.

 

Julkisesti keltainen

Nyt joku voi mielessään kysyä: ”kun kerran autoa opetellaan ajamaan autokoulussa, niin miksi koirat eivät opettele käytössääntöjä koirakoulussa”. Koirakoulua on yleensä noin tunnin verran kerran viikossa. Koirakoulu perustuu siihen, että tunnilla esitellään ja tutustutaan tehtäviin, kun taas varsinainen harjoittelu tehdään kotona. Ihminen tarvitsee ajamaan opetellessaan toistoja, jotta asiat menevät selkäytimeen ja palat loksahtavat paikoilleen. Koira tarvitsee noin 100 toistoa ennen kuin opeteltava asia on täysin hallinnassa, eikä koirakoulussa yksinkertaisesti ole järkevää käyttää monta tuntia saman tehtävän toistamiseen. 
Toinen taas saattaa ärsyyntyneenä kysyä: ”miksi tulet koirasi kanssa yleisille kulkureiteille, jos se ei osaa käyttäytyä, on aggressiivinen ja sinä et osaa pitää sitä kurissa. Miksi muiden olisi otettava vastuu sinun koirastasi ja huomioida sen kaiken maailman keltaiset nauhat”. Autokoulussa opetellaan ajamaan normaalin liikenteen seassa, onhan oppilaan tavoitteena tulla osaksi sitä. Sama pätee myös koiriin. Koiran kanssa voi harjoitella vaikka kuinka paljon ja hyvin tuloksin rauhallisessa paikassa, jossa ei näy muita ihmisiä ja koiria. Mutta kun sitten siirrytään yleiselle paikalle, saattaa koira mennä täysin pyörälle päästään, opit unohtuvat ja käytössäännöt katoavat. Koiran tarvitsee saada harjoitella siinä ympäristössä, jossa sen on tarkoitus opittua toteuttaa.
Keltaista nauhaa käyttävät koirakot eivät oleta, että muiden ihmisten olisi ohitettava heidät ojan pohjalla kahlaten. He toivovat vain tilaa mennä ohitse tai saada rauhassa väistää itse kauempaa, vaikka sitä ojanpiennarta pitkin. Keltaisen nauhan koirakko haluaa kulkea aivan yhtä rauhassa kuin ärtynyt kyselijä. Keltainen nauha ole aggressiivisuuden merkki, siitä kertoo punainen nauha. 
Kolmas --kenties itsekin koiranomistaja— ihmettelee: ”miksi koirat eivät muka saisi tavata, onhan koira sosiaalinen eläin. Minun koirani kun on niin kiltti ja innokas tapaamaan muita. Kyllä koirien täytyy saada tervehtiä toisiaan, ettei niistä tule epäsosiaalisia. Minä hallitsen oman koirani, joten ei pieni haistelu tai lähelle tulo pahaa tee, vaikka toisella koiralla olisikin nauha.” Vaikka oman koiransa tunteekin, niin vastaan tulevaa ei tunne. Mikäli koiralla on keltainen nauha, on siihen myös jokin syy. Keltaisen nauhan koirakoita ei joko lähestytä laisinkaan tai sitten ainakin kysytään välimatkan päästä lupaa tulla tervehtimään. Oman koiransa kanssa ei myöskään ole soveliasta tulla aivan keltaisen koirakon kantapäihin kiinni, kun liikutaan samaan suuntaan. Autolla ajaessakin alkaa ahdistaa, jos takana tuleva on koko ajan puskurissa kiinni. Hermostuneena huomio herpaantuu ja jännite tihenee, jolloin onnettomuuden riski kasvaa. Turvaväli on siis hyvä säilyttää myös toisiin koiriin.

 

Ikuisesti keltainen

On myös koiria, joilla keltainen nauha pysyy hihnassa ikuisesti. Se ei tarkoita, että tämä koira olisi niin yksinkertainen, ettei se vuosien toistojenkaan jälkeen osaa käyttäytyä tai että tätä koiraa koulutetaan jatkuvasti ilman mitään taukoja. Keltaista nauhaa voi pitää myös muun muassa arka koira, yli-innokas koira, yksityisyyttään arvostava koira, koira jolla on jokin sairaus tai koira jonka mielipuuhaa ovat haukkuminen ja sinne tänne säntäily. Joillekin autokoulussa oleville valkoinen kolmio tuo turvaa ja vähentää stressiä, sillä se kertoo muille oppilaan olevan liikenteessä. Jotkut ehkä haluaisivat ottaa kolmion autonsa perään ikuisiksi ajoiksi, toiset tarvitsisivat sitä pysyvästi, halusivat tai eivät. 
Keltaisen nauhan kantaja voi olla pentu, nuori-, aikuinen- tai seniorikoira, tämä ei ole ikäkysymys. Keltaisen nauhan koirakko ei halua mitään erikoisoikeuksia tai valokeilassa paistattelua. Nämä koirakot haluavat vain kauniilla, selkeällä tavalla viestiä, että tahtovat kulkea rauhassa, ilman erityistä huomiota ja olla niin hyviä koirakkokansalaisia kuin pystyvät.

 

Lue kokonaan »

Ei se huutamalla parane vai paraneeko?

Lisätty 07.05.2019
(Lisätty 18.04.2017)

Koirilla on tutkitusti parempi kuuloaisti kuin meillä ihmisillä. Korvia liikuttavat tietyt lihakset, joilla koira suuntaa korvaa äänen suuntaan, me ihmiset vähemmän höristelemme korviamme. Kuuloaisti on nelinkertaisesta parempi ja koira kuulee matalampiakin ääniä, kuin me ihmiset.

 

Tutustuin aiheeseen Koiran aistien aivoperusta kirjoitelmaan (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/135167/Taru%20Tammela.pdf?sequence=1, 10 - 14 ) jossa kerrotaan, että koiran kuuloasiti on erittäin hyvä ja pystyy havaitsemaan ultraääniä. Muunmuassa pennut käyttävät ultraääntä kommunikoidessaan emonsa kanssa. 

Toisessa artikkelissa on haastateltavana Tuire Kaimio : http://www.hs.fi/tiede/art-2000002782472.html

Kolmannessa artikkelissa käsitellään ääniarkuutta, joka ei pelkästään johdu herkästä kuulosta vaan on monen asian summa. http://www.sympaatti.fi/artikkelit/aaniarkuus

 

Näitä lukiessani, ihmettelen miksi omistajat kuvittelevat ,että ääntä korottamalla, koira tottelisi paremmin? Onko ajatus se, että koira ei kuullut (omistajan mielestä) ? Tulkitaanko vihjesanaan reagoimattomuus, että koira ei kuullut? Totteleeko koira oikeasti paremmin, kun ääntä korottaa ja toistaa vihjesanaa? Hävettääkö , kun koira ei tottele?

Entäpä jos käännettäisiinkin huutamisen vastineeksi ajatus, että koira kyllä kuuli mitä omistaja sanoi. Syy miksi koira ei tee niinkuin omistaja haluaa, on monia. Ensin voidaan miettiä asiaa siltä kantilta, että onko koiralle opetettu vaihe vaiheelta haluttu käytös? Koira ei ole ajatustenlukija. Koira ei toista käytöstä sujuvasti vaikka olisit antanut nakin silloin tällöin. Satunnainen namin antaminen ei korvaa oikein ajoitettua vahvistetta eikä ole motivoivaa koiralle, jos samasta käytöksestä saa välillä palkkaa ja välillä ei tai ainakin pitkällä viiveellä. Koira ei myöskään osaa yleistää käytöstään eri paikoissa ja eri häiriöissä automaattisesti. Me vain oletamme niin ja siksi näyttää siltä, että koira "ei kuuntele" tai " se ei halua kuunnella" tai " se kuuntelee silloin kun huvittaa".

Perinteinen lausahdus "vika on siellä hihnan päässä", voi ehkäpä olla tässäkin pohdinnan paikka, oletko opettanut koirallesi kaiken tarvittavan, jotta voit olettaa koiran suoriutuvan haluamastasi käytöksestä?  Vaiheittain opettamisella tarkoitan sitä, että opetus ei ole edennyt vain sanaa x hokemalla ja toteamalla, että " kyllä se nyt tietää mitä pitäisi tehdä".

Entäpä äänen korottaminen /huutaminen ja vihjesanan toistaminen kuin papukaija? On jokaisen oma asia haluaako opettaa koiralle, että vihje tulee useamman kerran peräkkäin, ennenkuin tapahtuu mitään. Äänen korottaminen ei vie asiaa sen paremmin perille, viitaten yllä jo mainitsemasta aiheesta. Miksi sitten huudamme? Koska se on turhauttavaa, kun koira ei "kuuntele".

Koira kyllä kuulee omistajan äänen, äänenkorotuksen, äänensävyn, toistot. Omistajan ilmeet ja kehonkieli viestii koiralle samaan aikaan. Se voi olla koiralle melkoinen sekamelska tulkita. Koira voi olla peloissaan, jännittynyt uudessa paikassa, kokee olonsa epämiellyttäväksi ja jos edes omistajaansa ei voi tukeutua, on tunnetila negatiivinen. Koira usein myös eleillään kertoo hämmennyksestä, se voi rauhoitella omistajaansa hidastamalla vielä enemmän liikkeitään, joka puolestaa raivostuttaa omistajaa entisestään.  Kuka sitä haluaisi mennä käskyttävän luokse iloisesti ja valmiina yhteistyöhön? En minä ainakaan.

Kaikessa tekemisessä heijastuu mielestäni hyvin omistajan ja koiran välinen suhde. Onko luottamus kunnossa? Voiko koira luottaa siihen, että sinä olet se tuki ja turva tarvittessa, ohjaat ja opastat? vai kuulutko niihin, jotka haluavat uskoa, että koira puolustaa sinua tilanteen tullen henkensä uhalla?

 

Olen muutamissa koiratapahtumissa havannoinut ilmiön, jossa koiraa käskytetään todella isolla desibeleillä. Joitakin näky saattaa huvittaa, omistajaa taatusti turhauttaa. Minusta se on surullista. Muun muassa rally-tokossa saa kannustaa koiraansa radalla, mikä on mielestäni kiva asia. Kuitenkin pääsen todistamaan koirakkoja, joilla kannustaminen ja käskyttäminen isolla K:lla on mennyt sekaisin. Mielestäni tietyssä vaiheessa, mikäli omistajan tapa on huutaa koiralle käskytyksiä jatkuvasti niin ,että halli raikaa, olisi ehkä ohjauksen paikka..? Itse pyrin puuttumaan asiallisesti liialliseen huutamiseen koulutuksissani (jos sellainen osuisi kohdalle), sillä kuten on todettu, koira kyllä kuulee. Ei ole tarvetta huutaa, viesti ei mene tehokkaammin perilla ja tuota toimintaa.

 

                             Hyvä luottamus koiran kanssa ansaitaan. Ole sen arvoinen.

Lue kokonaan »

Motivaatio

Lisätty 07.05.2019
(Lisätty 03.05.2017)

Paljon löytyy artikkeleita, siitä kuinka koiraa tulisi motivoida. Onko koira motivoitunut? Osaatko moitivoida koiraa oikein? Onko palkkio tarpeeksi motivoiva, jotta koira tavoittelee tekemisen kautta palkkiota? Entä jos koira ei motivoidu?

Jos käännetään peili toiseen suuntaan ja kysytään, oletko sinä motivoitunut? Oletko motivoitunut etsimään näitä keinoja, millä saat yhteistyön sujumaan? Mikä sinua motivoi?

Kun puhutaan koulutuksellisista asioista, yleensä onnistumiset ovat yksi motivaation voimavara. Toiselle motivaatio ja sisukkuus löytyy epäonnistumisien ja ratkaisujen kautta onnistumiset. Joillekin esimerkin näkeminen, voi motivoida yrittämään. Huonot esimerkit voivat kannustaa muuttamaan omaa toimintaansa.

Kouluttajan yksi tehtävä on myös saada oppilaansa motivoituneeksi tekemiseensä. Se ei aina ole kovin helppoa ja joskus se on todella helppoa. Tähen löytyy syy myös oppijan omista kiinnostuksen lähtötasoista. Jos oppija on valmiiksi innostunut koulutuksellisista asioista, on avoin ja valmis ottamaan ohjeita vastaan, kokeilemaan ja mikä tärkein sisäistämään kuulemaansa, motivoinnin ylläpito on helppoa. Tällainen oppija pohtii itse tekemistään, oivalluksien kautta saa uutta virtaa ja ymmärrys innostaa vielä enemmän.

Jos kuitenkin motivaatio on häilyväistä, innostus kestää sen aikaa kun kaikki sujuu eli mahdollisimman helpolla, kaikki tuntuu pintapuolisin menevän hyvin. Kun taas kaikki ei suju ihan ohjeistuksien mukaan vaan käytäntöä pitäisi soveltaa, astuu esiin teoriakäsitteiden vaikeus. Mikäli koulutuksellisia asioita ei ensin käsittele teoriassa, siten että ne ymmärtää miksi jotain tehdään, on kovin vaikeaa jatkaa harjoituksia käytännössä. Käytännönharjoitteet tyssäävät lyhyeen, ollaan pattitilanteessa. Tässä vaiheessa myös usein syytellään koiraa. Koira joka ei tee sitä tai tätä. Koira joka ei tee, vaikka se tietää mitä sen pitäisi tehdä. Tai ohjaajakin on ollut huono. Tätä tärkeämpää, olisi pohtia ratkaisuja miksi hommat ei etene.

Puhutaan ulkoisesta motivaatiosta. Se on pintapuolista kiinnostusta, halutaan tehdä kaikenlaista mutta kiinnostus hiipuu matkan varrella. Ulkoisen motivaation omaava, haluaa yleensä pikaratkaisuja eikä kiinnostu ns. matkasta siihen tavoitteeseen. Sisäinen motivaatio on parhaimmillaan oivalluksen kautta sisäistettyä tietoa, joka otetaan käytäntöön soveltaen. Olenkin miettinyt kun jokin asia esitetään teoriassa, se tulisi ensin ymmärtää mitä ja miksi, tämän jälkeen alkaa pohdinta asian sisäistämisestä ja vasta kun asian on puhki pohtinut, on valmis soveltamaan sitä käytännössä, miten. Jos jokin ei mene niinkuin oli ajatellut, on valmiuksia muuttaa toimintaa kun on jo valmiuksia kokeilla eri tapoja.

Tiedon jakaminenkaan ei aina mene yksiin. Vaikka kuinka perusteellisesti kertoisit työvälineet tehtävän suorittamiseen, tieto ei välttämättä tavoita oppijan ymmärrystä ja sisäistämistä. Jos taas oppijalla on omasta takaa kiinnostusta ja tehtävän suorittamista pohditaan, saattaa se tuoda paremmat mahdollisuudet oppia. Painotan omilla kursseillani, että on tärkeää ymmärtää miksi teet niin kuin teet, eikä vain teen koska käsketään. On siis ohjaajallekin tärkeää miettiä, miten asiat esitellään, vastuu ei ole vain oppilaalla.

Kyseenalaistaminen on myös tervettä. Sitä kannattaa harjoittaa , varsinkin oppilaan. Lentävä lausahdus eräältä kouluttajalta "kysy kouluttaja tyhjäksi" kuvaa mielestäni hauskasti sitä, että oppilaan ja ohjaajan välinen suhde tulisi olla avoin, jotta näin uskaltaa myös tehdä. Se on erittäin opettavaista, ainakin itselleni, välillä kiperiinkin kysymyksiin vastaten.

Avoimin mielin. Ennakkokäsitteet jarruttavat oppimista ja uuden asian jäsentelyä. Eniten kitkaa aiheuttavat, että uusi tieto on ristiriidassa vanhan ajatusmallin kanssa. Tässä vaiheessa asian pilkkominen, perustelu sekä sen ymmärtäminen auttavat muokkaamaan uuden tiedon istuttamista sisäistämisen vaiheeseen. Aina se ei onnistu, vaan aiemmat käsitteet eivät sulaudu uuden kanssa ja jälleen motivaatio loppuu jo ennen halua ymmärtää edes asiaa. Tällöin palataan aina helpoiten lähtöruutuun ja taas ihmetellään miksi koira ei tee siten kuin haluataan. 

Tässä vaiheessa voisi myös kysyä, miksi koiran tulisi toimia moitteettomasti, ellet itsekään ole valmis ymmärtämään miksi teet niin kuin teet?

Jokainen oppii omalla tavallaan. Toisille konkreettisesti visuaalinen ohjeistus toimii. Toisille taas mahdollisimman paljon teorian ahmimista ennen käytännön kokeilemista. Jokaisella on oma tapansa, mikä on sinun?

Kouluttajina emme onnistu aina herättämään toisen motivaatiota, tai edes ylläpitämään sitä. Mutta silloin kun onnistumme, on kaikkein paras palaute nähdä oivalluksia ja vielä niiden kautta muutettuja toimintatapoja, onnistumisia, intoa kokeilla uutta ja jatkaa ymmärryksen tiellä.

Mitäpä jos seuraavan kerran kun lähdet treeneihin, menet koirakoulun kurssille tai teet harjoitteita itsenäisesti, puntaroit mikä sinun motivaatiosi on?

Lue kokonaan »

S/M/L/XL vai 40cm, 50cm vai mitä?

Lisätty 17.04.2019
(Lisätty 11.07.2017)

Minulta usein kysytään kumpi on parempi panta vai valjaat? Tästä voidaan olla montaa mieltä.

Kattava artikkeli aiheesta löytyy osteopaatin avaamana tästä.

Olen samoilla linjoilla artikkelin sisällön kanssa. Panta tuottaa kipua enemmän kuin valjaat, jo leveyden ja sijaintinsakin puolesta.  Molemmissa koira oppii vetämään yhtälailla kuin oppii olemaan vetämättä. Panta saattaa tuntua "helpommalta" hallita koiraa, mutta kuten mainitsin panta tuottaa kivun paikallisemmin ja terävämmin. Tämä saattaa hillitä joidenkin yksilöiden kohdalla vetämistä (perustuen kipuun).

Usein pohditaan, että vetääkö koira sitten valjaissa enemmän? Paine jakaantuu kehoon tasaisemmin, jolloin se ei tuota niin terävää kiputilaa, joten sen vuoksi saattaa tuntua siltä, että valjaissa veto on lujempaa.

Unohdetaan kuitenkin, että pannan suosituksissa on sen leveys, pehmeys ja tukevuus. Valjaat koostuvatkin useammasta osasta, jonka vuoksi niiden istumattomuus aiheuttaa koiralle erilaisia epämiellyttäviä olotiloja. Mikäli valjaat eivät istu, ne usein pyörivät koiran päällä niin koiran liikkuessa kuin koiran mahdollisesti vetäessä/hyppiessä. Valjaiden yltiöliikkuvuus aiheuttaa hiertymiä siinä missä liian napakat väärässä kohtaa (kainalot) olevat valjaat.

Mieti, käyttäisitkö sinä niitä lenkkareita, jotka hiertävät joka lenkillä? Jo lenkkarien näkeminen, tuo mieleen hiertämisestä aiheutuvan kivun, eikö? Entä jos lenkkarit ovat kokoa 42 ja sinun kengänkokosi on 37?

Meidän pitäisi ymmärtää, että myös koirien varusteet tulevat olla juuri sille koiralle sopivat. Kuinka mielekästä koiralle on lenkkeillä päivästä toiseen epäsopivien varusteiden kanssa? 

Epäsopivuutta ei vähennä se, että valjaat ovat löysällä, jolloin ajatellaan, että koiralla on kivempi kun ei purista tai kiristä. Tämä on kovin yleinen ajatus.

Kun koira vetää syystä x, oli se tasaista vetoa tai reaktio johonkin tilanteeseen, niin valjaatkin kiristyvät. Ja kun valjaat ovat löysällä, ne myös liikkuvat koiran yllä miten sattuu ja näin ollen eivät ole siellä paikoillaan jossa niiden kuuluisi olla, jotta vetämisestä johtuva paine jakaantuisi tasaisesti kehon osiin.

Epäsopivista varusteista tulee lihasjumeja ja jopa vaurioita kehoon. Suosittelen käyttämään koiraa, edes joskus, koirahierojalla. Se on tavallaan sellainen käynti, jossa tiedät mitä siellä koiran kehossa on meneillään. Koirat eivät sitä sanoin meille kerro eivätkä ne aina onnu, vaikka jumeja olisi. Ja mitä erityisen harhaluuloa on, että vain kisaavat koirat tarviset lihashuolto. Noh, kuinka moni meistä ihmisistä ei ole kilpaurheilijoita ja on käynyt hierojalla? Minä ainakin.

Oma suositukseni ja oman koirani hovihieroja on Koiranpolkan Anna .

 Eri karvapituuden omaavilla, valjaat joissa ei ole pehmustetta, voi nipistellä ja karvat jäävät valjaiden osien väliin koiran liikkuessa. Tämä vastaa kuin sinulla olisi se ärsyttävä pieni kivi kengässä joka askeleella. Lyhyt karvaisilla on nahkat rullalla.  Löysät valjaat nousevat myös liian ylös, jolloin ne eivät eroa yhtään pannan kohdistamasta kiputilasta. 

Koiran niskan ja kurkun alueen rakenne on kutakuinkin ihmisen kaltainen. Ole hyvä ja tee testi, laita panta kaulaan ja pyydä kaveria taluttelemaan ja vaihtelemaan suuntaa sekä pysäytyksiä. Erityisesti haluaisin nähdä testissä ne , jotka käyttävät kuristavia/puolikuristavia pantoja. Oikein herkkua kokeilussa olisi ketjuosilla varustetut pannat. 

En suosi mitään kuristavaa pantaa , en edes puolikuristavaa. Puolikuristavan pannan saa kiinnitettyä siten, että liikkuva osa ei pienene..tämä on usein vastaus, jos kysyy miksi puolikuristava. Minun vastakysymys onkin, jos puolikuristavan pannan voi laittaa ns. normipannan käyttöasentoon, miksi ei käytä normi pantaa vallan?  Niin, mutku...niinpä.

Nuorella koiralla ja pennulla on hyvä käyttää valjaita ulkoillessaan, yllä mainituista syistä. Pennun luusto on pehmeä ja kasvuvaiheessa, eikä pentu synny hihnataitojen kera. Kulkeminen hihnassa voi olla siis sitä sun tätä, joten valjaat ovat turvallisempi vaihtoehto. Itse suosittelen myös totuttamaan pennun pantaan. Miksi? koska pannan tulisi olla yhtä neurtraali pukine koiran arjessa kuin valjaatkin. Kuten alussa totesin, koira oppii vetämään niin pannassa kuin valjaissa mutta oppii myös olemaan vetämättä kummassakin. 

Eteen saattaa tulla tilanteita, joissa tarvitaankin valjaisen sijaan pantaa ja mikäli koira ei ole siihen tottunut, se voi olla kauhistus. Näyttelyissä koiralla pitää olla panta. Rally-tokossa (kisoissa) koiralla saa olla panta /valjaat.

 

Jos koiralta kysyttäisiin, jokainen karvakuono taatusti vastaisi, että ilman rihman kiertämää on oikea valinta. Koska se ei valitettavasti ole mahdollista, niin voimme ainakin tehdä oman osuutemme:

1. Totuta koira valjaisiin/pantaan ja yleensäkin käsittelyyn

2. Hanki koiralle varmasti sopivat varusteet. Jos et tiedä mikä koirallesi sopii, ota selvää ammattilaiselta

3. opeta koirallesi hihnakäytös, vähintään perusasiat.

 

Viimeisenä, ei kuitenkaan vähäisempänä asiana, omistajan varusteet. Näen paljon työssäni jos jonkilaista muovipussukkaa, rasiaa, kippoa namien säilytystä varten. Kaikilla ei tarvitse olla kurssille tullessaan tuliterät varusteet päästä kantapäähän. Itse pidän käytännöllisyydestä ja on huomattavasti helpompaa kaivella ne namit siihen tarkoitukseen soveltuvasta treenitaskusta.

Muovipussissa (usein se minigrippi ) ei ole muuta "vikaa" kuin , että sitä kaivellessa ajoitus josta oli tarkoitus palkata....meni jo. Sitten pikkupussi vielä pyörii siellä taskun pohjalla, jolloin se pitää ensin löytää , avata ja sitten kaivaa nami. Hankalaa. 

Markkinoilla on valtavasti erilaisia vaihtoehtoja, varmasti löytyy jokaiselle jotakin. Usein hankimme koiralle tarpeelliset (ja vähän tarpeetontakin varustetta) mutta unohdamme omat varusteet.

Pyöräillessä hankitaan se kypärä, rullaluistellessa voisi kuvitella, että hankitaan ne polvi-ja rannesuojat, lenkille lähtiessä meillä on jalassa ne lenkkarit ,jotka sopii juoksemiseen jne. Miksi emme siis hankkisi sopivat varusteet myös itselle, josta on helpompi palkata koiraa harjoituksissa?

Koska itse kyllästyin siihen, että housuntaskuni oli rasvaläikkiä täynnä ja osa ei edes lähde pesussa pois, halusin suojapussin nameille.  Lisäsimme koirankotashopin treenitaskuihin sekä One Taskuihin pussukan, joka on tehty kierrätysmateriaalista (kahvipaketti) . Ongelma ratkaistu, eli ei haittaa vaikka palkka olisikin puolikosteaa namipalaa.

 

Onko siis koirallasi ja sinulla varusteet kunnossa?

Lue kokonaan »

Neitsyt lapin matka

Lisätty 17.04.2019
(Lisätty 16.07.2017)

Vihdoinkin! Minulla on suomenlapinkoira, koirakouluni toimii koirankota nimellä enkä ollut ikinä käynyt lapissa. Tähen asiaan tehtiin muutos ja juhannus 2017 vietettiin lapissa. Leevi tottakai messissä.

Matka tuli varattua jo todella hyvissä ajoin. Paikka kriteerejä ei sen kummemmin ollut kuin, että lappia sen olla pitää, poroja ja silleen, mitä nyt etelän turisti kuvittelee näkevänsä.  Middle of nowhere oli juuri se oikea paikka.

Varasin mökin Sallan tuvat sivuilta joka sijaitsee nimensä mukaisesti Sallatunturin kupeessa. Mökkivaihtoehtoja oli miljoona tai ainakin siltä se tuntui. Valintakriteerit olivat kuitenkin: lemmikkieläimet sallittu, ilmainen peruutus sekä maksu lähempänä/paikan päällä. Just in case.  Arjessa on niin montaa muuttuvaa tekijää, että olisi harmittanut maksaa mökki etukäteen ja jos jostain syystä x, sinne ei olisikaan päässyt.

Lähdimme tiistaina äitini luokse kauhajoelle, säästääksemme ajomatkasta osan. Ke aamulla aikaisin auton nokkka kohti Sallaa, noin 9h ajomatka edessä. Leevi on autottomuudestani huolimatta kokenut matkustaja, joka ottikin rennosti takapenkillä. Hemmoteltu kun on, äitini (verhoilija) on tehnyt tyynyt takapenkin jalkatilan täytteiksi, joten Leevillä oli tilaa pötköttää. Taukoja piti pitää, lääkkeet ajoillaan, ruokaa, pissatuksia ja että pääsi itsekin jaloittelemaan.

 

Mitä pohjoisemmaksi päästiin, alkoi myös maisemat muuttua. Ehkä hieman karummaksi miljööksi, suota ja todella pitkiä suoria..loputon tie tai sitten se vain tuntui siltä kun kilometrejä oli takana jo kiitettävästi. Kirjautuminen oli sovittu klo 15-16 välille.  Perille päästyämme , avaimet respasta ja kamat mökkiin, jalat kohti kattoa.    

Mökki oli siisti ja näppärän kokoinen. Siihen mahtui olohuone, keittiö, pieni makuuhuone ja tilava pesuhuone saunoineen. Ai niin ja takka. Me emme takkaa käyttäneet mutta nille jotka tykkää ja ehkä tarvetta enemmän talviaikaan. Jos ei muuta niin tunnelmanluojana.

                                                                                         

 

 Jo pelkkä seuraavan aamun lenkki maisemakin oli patikointia. Melkoisen erilainen miljöö kuin kotona lähiössä. Mökin välittömästä läheisyydestä lähti heti suoalue, jonka yli meni pitkospuut.

Respa + ravintola oli vajaan 100m etäisyydellä. Mökkialue oli ajotien vieressä ja tien toisella puolella oli Sallan holiday hotelli ja lisää mökkikyliä. Poropuisto sijaitsi n. 3km päästä majoituspaikasta.

 

Netistä löytyi eri reittivalikoimia patikointiin ja yleensäkin tietoa alueen palveluista. Melko pian kävi selville, että kesäaika ei lapissa ole kovin ruuhkaisaa. Saimme kutakuinkin olla koko loman (8yötä) keskenämme. Muutama muu vieraili satunnaisesti ja yhteensä taisi olla 5 mökkiä varattuna samaan aikaan.  Talvella oli hiihtokeskuksen palvelut, moottorikelkkasarafit, huskyajelut jne. Kesällä patikointi ja pyöräileminen, frisbeegolf olivat ensimmäisenä tarjolla.

Olimme muutamaa päivää ennen juhannusta paikalla ja suurin osa paikoista, kuten poropuisto ja ravintola toiminta oli auennut vain muutaman päivää ennen., Sallan keskusta oli 10km päästä mökeistä ja sieltä löytyi kauppapalvelut, niin matkamuistomyymälä kuin ruokakaupat ja apteekki.

Matkassa oman jännityksensä toi se, että epileptikon koiran kanssa matkustamisessa on mat haasteensa. Meillä kun tuo kohtaustiheys on vielä kohtuullisen lyhyt, kalenterista laskin että saattaapi osua juurikin juhannusviikolle. Ennakkoon sitten hain apteekista diabamit ja että kaikkia lääkkeitä oli tarpeeksi. Selvitin sallan eläinlääkäri vaihtoehdot. Sallassa on kunnaneläinlääkäri, jossa päivystys. Isompi ell ketju/asema olikin sitten 100km päässä Rovaniemellä johon ajaisi parin tunnin verran. Lisäksi tämä asema oli kiinni juhannuksen. Ei ihan hirveästi lohduttanut eikä ainakaan laskenut omia stressitasoja, "mitä jos" nakersi takaraivossa vaikka täysin tietoinen ettei näille voi ennakkoon mitään jos tilanne tulee.

 

Lähdimme levätyn yön jälkeen tutustumaan ensimmäiseen patikointi reittiin. Ämminsuonpolku, joka oli muutaman kilometrin pituinen ja lähti aivan mökin nurkilta. Leevin kahden päivän matkustaminen , turusta kauhajoelle ja sieltä sallaan, piti ottaa huomioon ja lyhyt reitti sopi siis meille. Polku oli hyvin merkitty ja helppokulkuista pääosin. Muutamat pitkospuut ja pientä kiipeämistä kapeammalla polulla metsässä. Alkuun tuotti hankaluuksia kulkea pitkospuilla koiran kanssa. Leevi oli sitä mieltä , että jälkimmäisenä kulkiessa piti päästä ohi. Keskimmäisenä kulkiessa, Leevi pysähteli ja koitti kääntyä minuun päin kapeilla pitkospuilla. Molemmissa lopputuloksena räpiköintiä puoliksi suossa.  Paras järjestys oli minun kulkea edellä ja Leevi keskellä, jolloin vielä jälkimmäisenä tuleva ehti nappaamaan valjaista mikäli tuli huti. Kyllä se alkoi luontumaan ekan päivän jälkeen.

 

Luonnossa oli ihanan rauhallista. Muutama muukin retkeilijä tuli vastaan. Hieman mielikuvitus laukkasi ja mietein koska puskasta pöllähtää karhu porojen sijaan.

Sää oli pilvistä, aamuisin jopa rapsakan pirteä mutta muutamina päivinä sai nauttia auringonkin näyttäytymisestä.

Toisena päivänä valitsimme n. 5km reitin joka kulki osan matkaa Ämminsuonpolkua pitkin. Tahdin määräsi Leevi. Maastossa oli niin kangasmetsämäisiä teitä kuin pitkospuita, kalliolle metsässä kiipeilyä, rappusia muutamissa kohtiin sekä ihan autolla mentäviä hiekkateitä. Maisemat nousivat sen verran korkeammalle, että näki sallatunturit eri puolelta. Päivä oli aurinkoisin koko loman aikana, joten osui hyvin päivä ja reitti valinta yksiin.

  Evästaukoa pidettiin siinä vaihessa kun eteen tuli tolkuttoman pitkät portaat alaspäin. Normaalisti siinä ei olisi ollut mitään, mutta Leevin takapään koordinaatio ei ole ihan ennallaan sekä normaalia enempi liikunta väsyttivät karvapöksyä ja portaat olivat pienemmässäkin mittakaavassa hankalat. Tassut jäivät väliin ja askelmat eivät osunneet kohdilleen. Tuumaus - ja tankkaustauon jälkeen, Leevi pääsi liftillä alas. Oli se huvittava näky mutta minkäs teet.

 

Reiteillä pidin Leeviä vapaana. En tiedä kuinka sallittua se oli mutta sen verran tarkkailin ympäristöä, jos tulee muita vastaan tai niitä kuuluisia poroja, niin kytken koiran. Muutoin oli kiva, että Leevi pääsi vapaana juoksemaan ja kiipeilemään, hyvää kuntoilua sekä erilaista hahmottamista etenemiseen.  Polulla oli myös yksi haasteellinen ylitys, pitkospuut jotka olivat puoliksi uponneet ja siihen oli aseteltu kiviä, lankun paloja jne. Kuten aiemmin mainitsin Leevin sihtaaminen suoraan pitkospuilla oli hieman hakusessa ja nyt piti siis itse loikkia palikoilla sekä pitää koiraa linjassa ja mahdollisesti nostaa 30kg suosta. Jep. Siitäkin selvittiin kuivin nahoin vaikka olin aika epätoivoinen. 

Lomalla parasta oli ja on, kun ei tarvitse kellon kanssa juosta kilpaa. Se tunne, että vuorokaudesta loppuu tunnit, unohtui kyllä hyvin. Maiseman vaihdos auttoi kummasta. Toki hektisen arkeni vuoksi, palautumiseen kului monta päivää, suhteellisen kroonista väsymystä sain kuitenkin kuitata päikkäreillä eikä kiire ollut mihinkään.

 Kävimme kiipeämässä Sallatunturille (pieni)  ja kiertämässä hotellin läheisyydessä olevan Karhulammen. Leevi ei oikein uimisesta välitä mutta kahlaili minimaalisesti. Uimarantakin löytyi, mutta se oli kielletty koirilta. Poropuistossa oli mahdollista mennä kävelemään reitti maksua vastaan, jossa porot oleilivat. Sinne ei koiria saanut viedä, joka sinänsä ihan ymmärrettävää. Poropuistossa oli turistikauppa ja joka lähtöön löytyi matkamuistoja. Paikasta sai myös cateringpalvelut, josta tilasimmekin ennakkoon poropaistia paikalliseen tyyliin. Tilaus hoitui kätevästi netin kautta ja maksu paikanpäällä. Annoskoko oli todella reilu, yhdestä annoksesta riitti kuvauksen mukaan 4:lle henkilölle ja se kyllä piti paikkansa. Leevillekin kelpasi.

 Pari päivää tuli pakollista totaalista lepoa, sillä Leevi sai yhtenä aamuna kohtauksen. Sen jälkeen huilattiin ja otettiin rauhallisesti. Onneksi tämä episodi jäi yhteen kertaan eikä tarvinnut lähteä lääkäriin.

Paluu matka alkoi. Tähen mennessä poroja oli näkynyt muutama vilaus tien varressa kauppareissuissa mutta paluumatkalla niitä olikin sitten enemmänkin liikkeellä. Värityskin sopeutui liiankin hyvin maastoon, joten tarkkana sai olla. Leeviltä taisi mennä porojen näkeminen täysin ohi, sillä hän otti zetaa takapenkillä.

Paluureittinä tultiin eri puolta takaisin kuin tullessa. Kuusamo, Kuopio, Jyväskylä, Tampere akselilla. Matkaan kului 13h ja illalla klo 22 jälkeen oltiin kotona. Onhan siinä istumista ja kilometrejä.  Maisemat olivat kauniita keski-suomessakin. Virkistäviä järvimiljöitä vilisi ja erilaisia campingalueita. Ei olisi hassumpi idea mennä seuraavalla lomalla ihan mökkeilemään sellaisiinkin maisemiin.

 

 

Kaiken kaikkiaan mukava lapin reissu. Palvelut pelasi, majoitus oli siisti, henkilökunta ystävällistä. Hintataso majoituksessa oli 520€/8yötä. Lemmikistä veloitettiin 25€/ oleskelu.  Rauhallista lomaa kaipailevalle oikeinkin sopiva paikka, ainakaan juhannuskaan ei tuonut paikalle bileporukkaa. Voisin kuvitella että talvella voi olla enemmän viihteeläkin olevia lomanviettäjiä.

Kaikki oli lähellä vaikka tuolla etäisyydet olivatkin suhteelista. Siinä missä siellä oli mainos Kuusamon prismasta 100km, meillä päin on mainokset abc 2km. Kahvipysähdyspaikkoja löytyi tarpeeksi reitin varrelta.

Kyllä kotiin on silti aina yhtä ihana palata. 

 

Lue kokonaan »

Tellington TTouch seminaari Koirankodassa

Lisätty 17.04.2019
(Lisätty 12.08.2017)

Kesäkuussa ennen juhannusrientoja, Koirankodassa järjestettiin Tellington TTouch seminaari.

Itselläni oli kovin vähän tietoa kyseisestä asiasta. Olin tietenkin katsonut youtubesta videoita ja meno näytti vähintäänkin omituiselta. Koirilla oli erilaisia virityksiä hihnoista ja niitä kuljetettiin ikäänkuin labyrinttimaisen kehikon läpi . Sitten löysin sivuston Kiltti Valas , jossa tekniikkaa esiteltiin lempeänä kehotyöskentelynä ja rauhallisilla liiketyöskentelyillä. Tämä kuullosti hyvältä, juuri sopivaa Leeville ja minulle.

Otin yhteyttä Pia Arhio-Lehtoon ja sovittiin koulutuspäivästä Turkuun. Pia on valmistunut TTouch Practitioneriksi 2012 Iso-Britanniassa. Kouluttautumaan hän päätyi oman koiran haasteelliseksi koetun arjen kautta ja sille tielle on jäänyt. On aina yhtä ihana kuunnella kouluttajan omakohtaisia kokemuksia, niistäkin jotka eivät aina menneet niin kuin oppikirjoissa. Oppilas voi kokea samaistumista, joka monelle on tärkeää.

Koulutus oli kaksi päiväinen. Alkuun aloitettiin yleisellä tasolla, Pia kertoi taustastaan ja jokainen koirakkopaikalle osallistunut kertoi lyhyesti mikä koira mukana ja millaiset odotukset koulutuksesta.

Tellington TTouch jakaantuu neljään osa-alueeseen:

Kehotyöskentely, liiketyöskentely, apuvälineet ja yksilön huomioiminen.

Olin erittäin iloinen, että tämä oli koiralähtöistä toimintaa! Luennolla käytiin läpi koirien elekieltä, viestintäsignaaleja. Yksilön huomioiminen tarkoitti juuri sen yksilön oppimista, koiran palautteen antamista viestintäsignaalein ja koiran kunnioittamista. 

Havannointia kävimme paikalla olevien koirien osalta sekä laajemmin läpi. Havannointi antaa meille paljon informaatiota ja sen harjaannuttaminen on hyödyllistä. Havannoimalla koiraa kokonaisuutena, se kertoo meille jännitys/kiputiloista sekä muutoksista niin ulkoisesti kuin käyttäytymisessä.

Huomiota tulee kiinnittää millaiset koiran silmät ovat? Miltä näyttää koiran kasvot? Korvat? Kuolaako koira? Hännän liike ja asennot? Lämpötilan muutokset? Miten koira reagoi kosketukseen? Miltä näyttää koiran turkki ja iho? Oli hauska katsella millaisia turkkeja koirilla oli. Karvojen kasvusuuntien pyörteet tai paikalliset pystyyn nousseet alueet, saattavat enteillä kiputilasta.

Koiran liikkumisessa katsottiin onko se symmetristä? Ontuuko koira? Onko tasapaino kondiksessa? Liikkuuko koira suoraan vai vinossa? Millä vauhdilla koira liikkuu? Millainen sen koko kehon silhuetti/asennot on?

                                     

Tellington TTouch nimensä mukaisesti liittyi myös koskettamiseen koiran eri kehon osiin. Tärkeintä oli, että koiralla on valinnan mahdollisuus ja sen olo pitää olla turvallinen. Kosketuksen tarkoitus on rauhoittaa, laukasta mm. jännitystiloja. Tunnetilan saattaminen balanssiin edesauttaa koiran oppimiskyvyssä, käsittelemään asioita paremmin. Se parantaa myös omistajan ja koiran välistä suhdetta.  Rentoutuessaan myös koiran stressitasot laskevat.

Kosketukset jaetaan pyöriviin , nostaviin ja liukuviin kosketuksiin. Kosketuksilla oli myös hassun hauskat nimet kuten esimerkiksi simpanssi, gorilla, python.

Eri kehonosiin päästiin myös kokeilemaan tekniikoita käytännössä. Teimme harjoitteita toisillemme ja saimme näin tuntumaan miltä sen tulisi tuntua. Kosketuksen ja hieronnan ero on siinä, että kosketuksessa iho liikkuu kevyesti ja hieronnassa pyritään vaikuttamaan lihaksen pintaan asti. Kosketus kevyesti tyylistä huolimatta tuntui rentouttavalta ja miellyttävältä.

Extremein kehotyöskentelyn kosketuksen kohteista oli suu. Sitä emme tehneet vierustovereille tosin mutta videoita löytyy youtubesta. Suun käsittely sopii mm. koirilla joilla on taipumusta haukkua paljon. Kireyttä lihaksiin tulee varmasti.  Tässä myös nousee esiin yksilön kunnioittaminen, kosketusharjoituksia ei tehdä tai edetä, ellei koira ole samalla linjalla käsittelyn kanssa.

Liiketyöskentelyssä löytyi monia variaatioita. Liikkeessä ohjeita sai ohjaaja, miten liikkua, minne oma katse tulisi olla ja mitä omalla kehollaan viestii. Monilla on tapana katsoa koiraansa kulkiessa eteenpäin, jolloin ohjaajan rintamasuuntakin on vino.  Koirien liikkeitä havannointiin ryhmässä.

Liikkumisen vauhti on usein sellainen asia , jota ei tule niin pohdittua. Näissä harjoitteissa sekä ohjaaja, että koira liikkui todella hitaasti, tarkoituksella. Se olikin haasteellista. Hitaasti liikkuessa molemmilla osapuolilla, koiralla ja ohjaajalla on aikaa keskittyä itse liikkumiseen. Hitaasti liikkuessa myös koiran heikommat kohdat tulevat esille.

Liikeharjoitteluissa tehtiin maassa olevien keppien ylitystä, erilaisia ratoja joissa oli käännöksiä sekä erilaisia pintoja.

Apuvälineiden käyttäminen oli mielenkiintoista. Niitä olivat mm. hiusdonitsit, kääreet, tasapainohihna. Jokaiselle koiralle voi räätälöidä tarpeen mukaan. Hihnakäytökseen on käytössä tasapainohihna, joka kiedotaan erilaisin tekniikoin koiran ympäri. Samaan settiin oli 2pistevaljaisiin hihnan kiinnittäminen, jossa hihnan toinen pää oli rinnan edessä ja toinen normipaikalla selän päällä. Hihnan osaan sai kokeilla ohjaajalle avuksi myös kahvaa.

Apuvälineitä oli monia. Hauskimman näköinen härpäke oli tuumintamyssy, joka auttaa koiraa rentoutumaan. Sellaisen voi tuunata itsekin ja ne muistuttivat kuin koiralla olisi ollut alushousut päässä.

Hiusdonitseja kokeiltiin useammalle ja niiden tarkoitus oli, kuten kääreissäkin muokata kehon asentoja/liikettä. Donitsin laittamalla koiran jalkaan, koira on tietoisempi kyseisestä jalasta. Itselle tuli mieleen kinestioteipit, jotka kiristävät kehon mennessä väärään asentoon eli ajatus oli teoriassa sama.

Käytännössä koira joka sipsutti takajalat kovin sumpussa, donitsien kanssa suoristi askellusta. Tai jos koira otti kovin lyhyttä askelta etu-tai takajaloilla , laittamalla donitsit hetkellisesti paikoilleen, koira pidensi ja mahdollisesti nosti jalkaa enemmän. Osalle koirista donitsit eivät häirinneet kummemmin ja osalla taas ne tuntuivat omituisilta. Donitsit otettiin pois mikäli näytti, ettei koira siedä niitä ollenkaan. Harjoituksen ajatus on, että donitsit ovat vain hetken ja sen jälkeen samaa kävelyä tehtiin uudelleen ja katsottiin muuttuiko liike. Muutoksia saimme nähdä ihan omin silmin.

 Kääreiden käyttö rauhoittaa ja parantaa koiran kehontietoisuutta. Sillä voidaan kehittää tasapainoa kun kääreen tunne (tuntoaisti) ja liike (asentoaisti) yhdistyy. Kääreiden käärimisessä oli jälleen montaa versiota, ne voivat auttaa jännitystiloihin, äänipelkoihin (suositellaan takapäähän kääreitä) , matkapahoinvointiin ja yllämainittuihin tasapainoon sekä kehontietoisuuteen.

Kääreet eivät ole tarkoitus olla kireällä ja ne tulee totuttaa koiralle ensin. Kun koiralle laitetaan kääreitä, donitseja tms niin niiden pitoaika tulee olla lyhyt, varsinkin ensimmäisillä kerroilla. Hermosto tottuu kääreeseen ja näin ollen sen vaikutus hiipuu. Tämän vuoksi harjoituksia tehtiin vuorotellen, laitettiin kääre, katsottiin miten se vaikutti liikkeeseen, otettiin kääre pois, mentiin ilman käärettä tai vaihdettiin kääre erilaisella sidonnalla. Koira tulee houkutella liikkumaan.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen seminaari uudesta aiheesta. Paikalla oli erilaisia koiria ja paljon erilaisia tekniikoita päästiin kokeilemaan sekä näkemään. Tässä koosteessa on vain osa, joten jos kiinnostuit aiheesta kannattaa tutustua Kiltti Valas sivuston kautta aiheeseen.

Super kiitokset Pialle kivasta koulutuksesta!  Lämpimästi suosittelen osaalistumaan jos paikkakunnallasi on tarjolla aiheesta koulutuspäivä.

Pääsin Leevin kanssa päivän päätteeksi testailemaan tellingtonia. Teimme kävelyä keppien ja puisen kehikon yli, jossa Leevi ei kovin keskittynyt mihin tassunsa laittaa. Leeville laitettiin myös donitsit takajalkaan ja myöhemmin ristikkäinkin. Takapään koordinaatiokyvyn heikkenemisen vuoksi, tietynlaista kömpelyyttä ja vasemman jalan jäykempää käyttöä esiintyy ja siihen kokeilimme myös kääreiden kanssa sidontoja.  Hidas vauhti meiltä ainakin onnistui =D

Tässä Leevin tyylinäyte takapään kääreen kanssa https://www.youtube.com/watch?v=Q46EVg40N6k

 

 Muista että koiran käsittely tulee olla aina miellyttävä kokemus!

Lue kokonaan »

V niinkuin virikkeistäminen

Lisätty 17.04.2019
(Lisätty 23.09.2017)

Aktivointiin löytyy vaikka mitä, lemmikkitarvikekaupan hyllyt ja verkkokaupat ovat pullollaan toinen toistaan vinkeämpiä aktivointileluja ja kapistuksia. Aktivointi on kirjaimellisesti koiran aktivoimista ja usein siihen liittyy myös kiihtymistä. Vireystason nostattaminen, parantaa tietynlaista suorittamista ja on ihan terveellistäkin välillä. 

 

Mitä sitten virikkeistäminen on? Se lajinomaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämistä, huomioiden myös rodunomaiset tarpeet. Kun koira pääsee toteuttamaan lajinomaisia käyttäymismalleja, se tyydyttää sille luontaisia tarpeitaan ja tämän vuoksi, se on usein myös rauhoittavaa tekemistä. 

Yhdessä ja hyvässä tasapainossa aktivointia ja virikkeistämistä, on hyvä resepti. 

Virikkeistämiseen kelpaa myös jotkut aktivointilelut, mikäli koira niiden kanssa puuhastellessaan ei vedä kierroksia kattoon. Aikoinani ostin koiralleni syömistä hidastavan labyrinttikuvioisen ruokakupin. En sen vuoksi, että ahmimista esiintyisi vaan sen vuoksi, että siinä riittäisi puuhasteltavaa. No kuinkas kävikään, innoissani laitoin kupin lattialle ja tarjoilin ruuan siitä. Leevi alkoi noukkimaan nappuloitaan urien välistä mutta koska ne olivatkin hankalammin saavutettavissa kuin suoraan normaali kupista saatuna, pärähti hermot heti. Minulle kaikki nyt heti - tyyli ei ihan toiminut ja tämä ei tosiaankaan ollut rauhoittavaa tekemistä. Pienellä avustuksella opeteltiin siitäkin omituisesta kiposta syömään ja nykyään puuhastelee erittäinkin maltillisesti sen kanssa. 

Syöminen, pureskelu, haistelu on yleisempiä tarpeita joilla koira tyydyttää tarpeitaan ja joka rauhoittaa koiraa. 

Näitä voi ottaa mukavasti myös lenkille mukaan tekemiseksi ja saadaan perusarkilenkkiin uutta vivahdetta. 

 

         

 

 

 

Nameja voi heittää maahan pieninä paloina, jolloin koira voi etsiskellä niitä rauhassa 

 

 Haastetta haluaville, voi käyttää myös vaikeampaa maastoa kuten pidempää ruohikkoa/heinikkoa

(Muista punkkitarkastus lenkiltä palatessa)

 

Nameja voi piilottaa puun runkoon kaarnan väliin, jolloin koira pääsee käyttämään hajuaistiaan ja myös venytellä kehoaan

 

 

 Käytä luovasti ympäristöstä erilaisia tasoja

 

 Lenkkipolun varrelta löytyy myös kiipeilemiseen paikkoja

(varmista ettei kieltokylttejä ole ja sitä kautta mielensäpahoittajia) 

 

Käyttöön voi ottaa myös puuhalaatikon, jonka sisältö voi olla melkeimpä mitä vaan, mikä ei ole vahingollista koiralle. Sukkia, lapasia, pahvia, wc-paperi rullia, sanomalehteä, käpyjä, palloja jne. 

 

Voit kokeilla vatiin laittaa vettä ja sinne nameja kellumaan. Pyyheliina rullalle, sen väliin nameja. Puhelinluettelon sivujen väliin piilota etsittävät. Jos mahdollista, voi hiekan tai mullan sekaan laittaa myös kätkön, sisätiloissa hankalammin toteutettavissa ellei tykkää siivoamisesta =) 

Myös narulla viritetyt jemmat on hauskoja, kiinnitä naruun nakkia tms ja sido se koiran korkeuden huomioon ottaen ylemmäs. Kaikki ei aina tarvitse olla maan/lattia tasolla. 

Muffinsivuoka voi toimia alustana, piilota namit syvennyksiin ja laita pallot päälle (huom, ei toimi pallohulluille rauhoittavana) 

Kotamatot on yksi helpoimmista ja kätevästi mukaan otettava puuhatuokio koirallesi. 

 

Virikkeistämisvinkkejä löytyy myös facebook ryhmästä Virike-ja aktivointivinkkejä eläimille- 

 

 

 

 

 

Ja muistakaa ottaa hengailua  ihan vain huvikseen, koska voitte =) 

Ps. Kännykkä selviää siellä taskussa ihan itsekseen, ole läsnä, nauti arjen pienistä asioista koirasi kanssa.

 

                                T: Johanna & Leevi 

Lue kokonaan »

Osoite: Hakakatu 7-9 , 20540 Turku 

koirankota@gmail.com 

044 0307979 / Johanna